Työelämä - 16.09.2020 klo 09.13

Korona on koetellut työntekijöitä eri tavoin eri toimialoilla – lomautuksia ja lisää työtunteja

Unirestan palveluohjaaja Suvi Röntynen on ollut pitkään lomautettuna. Citymarketin kassamyyjä Jouko Jalkanen on tehnyt tavallista enemmän työtunteja. Kuva: Antti J Leinonen

Korona on vaikuttanut vastakkaisin tavoin opiskelijaravintolassa työskentelevän Suvi Röntysen ja marketissa työskentelevän Jouko Jalkasen työelämään. Nämä toisilleen tutut oululaiset vastaavat nyt korona-aikaan liittyviin väitteisiin. PAMin ekonomisti Olli Toivanen kommentoi taloustilannetta.

Koronavirus on vaikuttanut työelämääni.
Suvi Röntynen: Kyllä. Olin lomautettuna kolme ja puoli kuukautta, ja myös samalla alalla työskentelevä mieheni oli lomautettuna saman verran.  Nyt olen palannut töihin yliopiston opiskelijaravintolaan, mutta realistina tiedän, että työni on yhä vaakalaudalla. Uusi lomautus voi olla vielä edessä.  
Jouko Jalkanen: Alkuvuosi on ollut työssäni Ruskon Citymarketissa tavallista kiireisempää aikaa. Työtunteihini tuli keväällä ja kesällä selkeä piikki ylöspäin – tein jopa 40-tuntista viikkoa. Kasvaneet työtuntimäärät ovat tuoneet hyvää lisää tuloihin. Loppuvuosi jää nähtäväksi.

Koronan seurauksiin työelämässä on ollut vaikea suhtautua.
SR: Alkuun oli vaikeaa, sillä olin aina ajatellut, että ravintola-alalla riittää töitä. Sitten ovet suljettiin. Helpotti, kun ajattelin, että minä en voi tälle mitään eikä voi työnantajakaan. Perhettämme auttoi se, että saimme miehen kanssa päivärahat suhteellisen nopeasti. Vanhemmat auttoivat rahallisesti, ja pankki myönsi lyhennysvapaan lainaan.
JJ: Stressinhallintaidoista on ollut työssäni apua silloin, kun on ollut kiire. Itse olin tiukimmillani töissä siinä vaiheessa, kun asiakkaat hamstrasivat. Silloin kaipasin lomaa. Ymmärrän koronan nostavan helposti negatiivisia tunteita pintaan, mutta on se tuonut myös tervetullutta vaihtelua monille. Esimerkiksi kun ravintolatyöntekijälle on tarjottu töitä kaupasta.

Mahdollinen toinen aalto huolettaa työn kannalta.  
SR: Luotan selviäväni, mutta mielestäni valtion pitää nyt tehdä kaikki toimet, jotta työpaikkamme säilyvät. Ravintola-ala ei kestäisi enää toista kertaa samanlaisia rajoituksia kuin keväällä. Muiden on luotettava siihen, että ravintolat osaavat hoitaa omavalvonnan koronan aikana.
JJ: Riskejä on. Jos muilla aloilla katoaa työpaikkoja ja ostovoima pienenee, se voi heijastua kaupan alaan ja esimerkiksi luksustuotteiden myyntiin. Uskon kuitenkin, että yritykset kehittelevät uusia toimintatapoja pysyäkseen pystyssä.

Pandemia muuttaa toimialaani pysyvästi.
SR: Opiskelijat tekevät etäopintoja, ja se on vähentänyt ruokailijoidemme määrää viime vuodesta. En silti usko, että etätyöstä tai etäopiskelusta tulee uusi normi niin, että ihmiset olisivat vain koko ajan kotona.
JJ: On liian aikaista sanoa, miten paljon korona muuttaa kauppaa työympäristönä. Etätyö lisääntyy täälläkin hallinnollisessa työssä, mutta tuskin suorittavassa työssä, jollaista itse teen.
"Me tulemme kysymään toisiltamme, että muistatko aikaa, kun tiskillä ei ollut pleksiä ja käsidesiä!", Suvi Röntynen toteaa Jouko Jalkaselle. Kuva: Antti J Leinonen

Jotain hyvääkin on työelämääni tullut.
SR: Aloin miettiä, onko normaalia, että työ ja työpaikka ovat minulle niin äärettömän tärkeitä. Onko oman jaksamisen kannalta järkevää painaa töitä niin paljon ja niin intohimoisesti kuin olen tehnyt?
JJ: Korona toi lisää työtunteja itselleni. Lähiesimiehille tässä on auennut näytön paikkoja. Kriittisenä hetkenä esimies voi näyttää kykynsä johtaa ja kannustaa alaisiaan.

Suvi, mitä sanot Joukolle.
Uskon, että me molemmat jaamme työelämämme aikaan ennen ja jälkeen koronan. Me tulemme kysymään toisiltamme, että muistatko aikaa, kun tiskillä ei ollut pleksiä ja käsidesiä!

Jouko, mitä sanot Suville.
Olemme selvinneet aiemmista kriiseistä ja selviämme tästäkin. Tiedän, Suvi, että sinunkin ammattiosastosi on tehnyt paljon työtä hotelli- ja ravintola-alan lomautettujen rahallisessakin tukemisessa.

Nostetta ja notkahduksia –loppuvuoden työllisyys huolettaa PAMin ekonomistia

Palvelualat ovat jakautuneet koronan aikana selviytyjiin ja vaikeuksissa oleviin. PAMin suurista toimialoista päivittäistavarakaupalla on mennyt parhaiten, hotelli- ja matkailualalla heikoiten, PAMin ekonomisti Olli Toivanen sanoo.

 ”Etenkin ruoan kysyntä on siirtynyt kauppojen puolelle, ja päivittäistavarakauppa on suuren painoarvonsa johdosta kammennut koko vähittäiskaupan myynnin vahvaan kasvuun touko-kesäkuussa”, Toivanen kertoo.

Monet kotiin liittyvät toiminnot ovat pärjänneet hyvin. ”Esimerkiksi kodintekniikan, puutarha-alan sekä rautakaupan tuotteiden myynti on kasvanut voimakkaasti keväällä ja kesällä vuoden takaiseen verrattuna.”

 ”Kotimainen kirja- ja vaatekauppa ovat sen sijaan kärsineet pahasti lukuisien pienempien erikoismyymälöiden ohella. Näillä toimialoilla toimii verkkokaupassa merkittäviä ulkomaisia kilpailijoita, ja ainakin maksukorttitilastojen perusteella verkkomyynti onkin kasvanut huomattavasti.”

Matkailu- ja ravintola-ala on ollut koronan vuoksi vaikeassa tilanteessa, niin myös henkilöstö- ja opiskelijaravintolat. Niistä kolme neljästä on joutunut sopeuttamaan toimintaansa, ilmeni työnantajaliitto MaRan kyselystä.

Palvelualojen loppuvuoden työllisyys on Toivasen mukaan huolenaihe.

”Pakko sanoa, että tilanne näyttää heikolta. Matkailu- ja ravintola-alalla odotetaan lisää lomautuksia syksylle, ja myös irtisanomisten sekä konkurssien uhka on yllä.”

Ja vaikka vähittäiskauppa onkin selvinnyt alkuvuoden hyvin, niin verkkokaupan kasvu kiihdyttää työllisyyden heikentymistä siellä, Toivanen ennustaa.

 ”Vaikka kuluttajapalvelut tyypillisesti kestävätkin hyvin erilaisia suhdanteita, niin epidemia on osunut niiden sydämeen. Sen sijaan esimerkiksi kiinteistö- ja vartiointipalvelut kulkevat enemmän käsi kädessä muun talouden kanssa, joten niiden osalta pitkäaikaisia vaikutuksia jäädään vielä odottamaan.”

Olli Toivanen
PAMin ekonomisti

Teksti: Marja Ikkala

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle