17.10.2014 klo 14.12

Lähikauppa lisää tunteja osa-aikaisille, karsii tarvittaessa töihin tulevia

Siwa Helsingin Aurinkolahdessa. Kuva: Suomen Lähikauppa

Siwoja ja Valintataloja pyörittävä Suomen Lähikauppa perkaa läpi tarvittaessa töihin tulevien joukon. Tarkoitus on, että osa heistä saa kiinteän minimituntimäärän ja myös osa-aikaisten työtuntimäärä nostetaan.

Suomen Lähikauppa aloittaa ensi viikolla 23.10. yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat tarvittaessa töihin kutsuttavia työntekijöitä. Heitä on nykyisellään runsaat 500. Tarkoitus on tarkastella mahdollisuutta tarjota tuntimääräinen työsopimus mahdollisimman monelle. Samalla nykyisille osa-aikaisille voidaan saada lisää tunteja, jopa kokoaikainen sopimus.

Pääluottamusmies Kari Peltovirran mukaan on tärkeää, että käydään nykyinen työsopimustilanne tarkasti läpi, ja katsotaan, keille kaikille voitaisiin saada lisää työtunteja. Samalla järkeistetään työsopimusrakenteita: joissain liikkeissä voi nyt esimerkiksi olla kokoaikainen myymäläpäällikkö, vain yksi osa-aikainen ja joukko tarvittaessa kutsuttavia työntekijöitä.

"Lisätyön tarjoaminenkin on selkeämpää, kun perustuntirakenne on kunnossa", Peltovirta sanoo.

Hänen mukaansa tavoite on saada mahdollisimman monta kiinteätuntista työsopimusta, vaikka siten, että työtunnit tehdään kahdessa eri liikkeessä.

"Henkilöstöosastolla on selkeä tahto nostaa osa-aikaisten työsopimustunteja ja tarjota tuntisopimusta myös nykyisille tarvittaessa kutsuttaville", Peltovirta toteaa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla pilottihankkeessa on jo saatu tehtyä useille apulaismyymäläpäälliköille kokoaikaisia työsopimuksia.

Osa nykyisistä tarvittaessa töihin kutsuttavista ei käytännössä ole tehnyt työvuoroja pitkään aikaan.

"Jos prosessin aikana löytyy henkilöitä, jotka ovat kyllä työsuhteessa, mutta työtä ei oikeasti ole heille tarjolla, niin heidät saatetaan irtisanoa taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Silloin heille ei tule karenssia työttömyyspäivärahan saamiseen", Peltovirta ennakoi.

Kaupan työehtosopimus ei tunne ns. nollatuntisopimuksia. Jos työntekijä haluaa jatkaa satunnaisten työvuorojen tekemistä, voi hän Peltovirran mukaan tehdä työsopimuksen Lähikaupalle vuokratyövoimaa välittävän yrityksen kanssa.

"Tarjoamalla kaikki mahdolliset lisätunnit kaupoissa säännöllisesti työskenteleville osa-aikaisille haluamme parantaa myös näiden työntekijöiden asemaa ja lisätä heidän sitoutumistaan ja osaamistaan", henkilöstöjohtaja Sirkkaliisa Kulmala perusteli Lähikaupan suunnitelmia yhtiön tiedotteessa.

Lähikaupan palveluksessa on nyt kaikkiaan 4600 työntekijää, joista Siwan ja Valintatalon liikkeissä työskentelee 4400. Yt-neuvottelut päättynevät joulukuun alussa.

Teksti: Tuomas Lehto

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa

020 690 211 klo 10-14

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja

030 100 640 klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle