15.04.2014 klo 14.15

Lentoaseman turvatarkastajille voitto sopimuskiistassa

Vuosien väännön jälkeen SOL Palvelut on taipunut soveltamaan Helsinki-Vantaan turvatarkastajiin vartiointialan työehtosopimusta, kuten työtuomioistuimen päätös edellytti. Työntekijöille maksetaan hyvityksiä palkkaerosta.

PAM ja SOL Palvelut ovat sopineet, että Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastajiin sovelletaan vartiointialan työehtosopimusta heinäkuun alusta alkaen. SOL on halunnut käyttää ja tähän saakka käyttänytkin kiinteistöpalvelualan sopimusta, mistä on kiistelty vuosia. Sopu käsiteltiin PAMin hallituksen kokouksessa tiistaina.

Turvatarkastuksissa työskentelevät ja työskennelleet saavat myös hyvitystä palkkaerosta, joka on syntynyt kun on sovellettu kiinteistöpalvelualan sopimusta vartiointialan sijaan.

"Osa sai rahansa jo tänään ja osaa saa myöhemmin", PAMin lakiasiainpäällikkö Markku Kuoppamäki kertoo.

"Tämä prosessi on ollut pitkä ja monipolvinen", Kuoppamäki toteaa. "Rahamäärien laskeminen oli vaikeaa, kun oli kyse sadoista ihmisistä ja työvuorotiedot olivat puutteellisia."

Kiistan taustat ovat vuodessa 2009, jolloin lentokenttiä operoiva Finavia oli kilpailuttanut Helsinki-Vantaan turvatarkastukset.  SOL ei ottanut työntekijöitä itselleen vanhoina työntekijöinä ja siirsi työt kiinteistöpalvelualan työehtosopimukseen, mitä PAM ja suuri osa työntekijöistä eivät hyväksyneet.

Kun neuvottelut asiasta eivät tuoneet tulosta, PAM vei tapauksen työtuomioistuimeen keväällä 2010. Lopulta asiasta jätettiin myös haaste käräjäoikeuteen seuraavana vuonna. Osana tätä prosessia käräjäoikeus pyysi työtuomioistuimelta lausunnon noudatettavasta työehtosopimuksesta, ja loppuvuodesta 2012 työtuomioistuin linjasi, että turvatarkastustyö kuuluu vartiointialan sopimuksen piiriin. Vasta tämän päätöksen jälkeen SOL lopulta taipui neuvotteluratkaisuun, jonka saavuttaminen kesti tähän kevääseen saakka.

 

Teksti: Tuomas Lehto

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle