23.12.2016 klo 09.26

Pääkirjoitus: Nuo toivossa väkevät

Luottamusmiehet. He, jotka vaalivat työpaikoilla työntekijöiden oikeuksia, heittäytyvät pelotta veteen, mutta tekevät työnsä tavoitteenaan rauhan säilyminen.

Heistä kerrotaan tämän lehden (Pam-lehti 15/2016) pitkässä artikkelissa.

Luottamushenkilöiden tarinat kertovat halusta valaa uskoa ja rohkeutta sekä työntekijöihin että työnantajiin. Se, että nämä rauhanomaiset esitaistelijat joutuvat joillakin työpaikoilla ahtaalle ja epäluulon kohteiksi, että heidän oikeuksiaan pyritään karsimaan ja tekemisiään valvotaan suurennuslasilla, tuntuu käsittämättömältä. Minkä voimavaran ja mahdollisuuden työnantaja jättääkään käyttämättä, jos ei luota luottamusmieheen. Kaikki työn, hyvinvoinnin ja tuottavuuden kehittäminen – olkoon vaikka paikallinen sopiminen – on mahdollista, jos työnantaja uskaltaa ryhtyä rakentavaan yhteistyöhön työntekijöiden edustajan kanssa.

Vuoden 2017 Suomessa on viljeltävä toivoa. Virkistyköön talous ja lisääntyköön avoimuus ja suvaitsevaisuus. Älkööt ääriryhmät saako valtaa, lääkärit lyökö hoitajia ja johtajat rajoittako sananvapautta. Ja saakoot luottamusmiehet tehdä työnsä. Rauhassa.

Teksti: Sini Saaritsa, vt. päätoimittaja

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa

020 690 211 klo 10-14

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja

030 100 640 klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle