Artikkeli - 19.08.2016 klo 09.59

Pääkirjoitus: Valinta – ei pakko

Sopivasti valtion budjetinteon alla on taas nostettu esiin ajatus, että työllisyyden parantaminen edellyttäisi palkkaerojen kasvun hyväksymistä. Käytännössä puhutaan palkkahaitarin alapään pudottamisesta.

Siinä mielessä ajatus on uskottava, että jos työstä ei tarvitse maksaa juuri mitään, on työntekijä tietysti helppo palkata. Tilastothan siinä kaunistuisivat.

Työn tehokkuus, nälkäpalkalla työtä tekevän elämä tai maan talous ei tällä lääkkeellä kohene. Jos työvoima on tavattoman halpaa, ei ole tarvetta kehittää sen fiksumpia käyttötapoja. Alimmat palkat ovat jo nyt sellaisia, että niillä on vaikea tulla toimeen. Palkkatason pudottaminen edelleen vähentäisi kotimaista kysyntää ja – ainakin vielä vallalla olevalla ajattelulla – lisäisi sosiaalimenoja.

Mielenkiintoista on sekin, että esimerkiksi OECD:n parin vuoden takainen raportti kertoi, että tuloerot leikkaavat kasvua – raportin mukaan Suomessa 1980-luvulta vuoteen 2005 noin 9 prosenttiyksikköä. Tutkijapiireissä nähdään myös, että tuloerojen kasvaminen on kasvun liikkeelle lähdön kannalta köyhissä maissa hyvä. Kehittyneemmissä maissa se sen sijaan on kasvulle tuhoisaa.

Tuloerojen kasvattaminen on siis poliittinen tavoite ja valinta. Tavoitetta ei ole tarpeen hyväksyä työllisyyden parantamiseksi. Ihmisten, työllisyyden ja talouden vuoksi sitä on sen sijaan vastustettava.

 

 

Teksti: Auli Kivenmaa, päätoimittaja

 

Uusimmat

Suosituimmat