Hyppää sisältöön
Uutiset

04.08.2022 12:00

Kesäduunit paketissa? Muista nämä kolme asiaa työn päättyessä

Työsuhteen loppuessa jokaisen työntekijän kannattaa pyytää työtodistus, huomioida lomakorvaus ja tarkistaa, että loppupalkka on maksettu oikein.

Onko kesätyösi päättymässä? Ennen kuin siirryt kohti seuraavia suunnitelmia, tutustu alla oleviin vinkkeihin.

Poimi työtodistus talteen

Työntekijällä on oikeus saada kirjallinen työtodistus työsuhteestaan. Työtodistukseen merkitään vähintään työntekijän ja työnantajan tiedot, työsuhteen kesto ja työtehtävät. Se voi olla myös laajempi, jossa mainitaan lisäksi myös työsuhteen päätymisen syy ja arvio työntekijän taidosta.

Jos et ole saanut työtodistusta työsuhteesi päätyttyä, pyydä sitä työnantajaltasi. Työtodistuksesta on usein hyötyä myöhemmissä työnhakutilanteissa, vaikka työsuhde olisi ollut lyhytkin. Esihenkilöä kannattaa myös kysyä ansioluetteloosi suosittelijaksi, jolta mahdollinen uusi työnantaja voi kysyä arvioita sinusta työntekijänä.

Mikäli unohdat pyytää työtodistuksen heti, voit hyvin pyytää sen myöhemminkin. Työnantajalla on velvollisuus antaa työtodistus 10 vuoden kuluessa siitä, kun työ loppui. Jos työnantaja ei pyynnöistä huolimatta kirjoita työtodistusta, ota yhteyttä PAMin työsuhdeneuvontaan

Varmista, että olet saanut lomakorvauksen tai pitää sinulle kuuluvat lomat

Myös kesätyöntekijä on oikeutettu vuosilomaan tai vuosilomakorvaukseen. Pääperiaate on, että 35 tuntia tai 14 päivää kuukaudessa työskentelevällä lomaa kertyy 2 tai 2,5 päivää kuukaudessa työsuhteen kestosta riippuen.

Vuosilomakorvaus maksetaan silloin, jos et jostain syystä pysty pitämään lomaa. Kesätöissä käytännössä nämä maksetaan lähes aina lopputilin yhteydessä lomakorvauksena. Eli mikäli et ole pitänyt lomapäiviä kesätyösuhteesi aikana, sinulle kuuluu maksaa lomakorvaus lopputilin yhteydessä. Lomakorvausta ei saa sisällyttää palkkaan vaan se pitää aina eritellä ja näkyä omana rivinään palkkakuitissa.

Tarkista, että loppupalkka on maksettu oikein

Kun työsuhteesi päättyy, sinulle maksetaan loppupalkka eli niin kutsuttu lopputili. Sen yhteydessä työntekijälle maksetaan kaikki työsuhteesta johtuvat saatavat eli muun muassa palkka lisineen, lomakorvaus ja mahdolliset bonukset.

Loppupalkka kuuluu maksaa työntekijälle viimeistään työsuhteen viimeisenä päivänä (vaikka se ei olisikaan normaali palkanmaksupäivä), elleivät osapuolet ole työsopimuksessa tai muutoin toisin sopineet.

Loppupalkka kannattaa tarkistaa aina huolella, jotta saat varmasti työstäsi sinulle kuuluvan korvauksen. Vertaa palkkakuittiasi tehtyihin työtunteihisi. Kiinnitä huomiota erityisesti siihen, onko sinulle maksettu oikein kaikki työehtosopimuksen mukaiset lisät sekä mahdolliset ylityökorvaukset ja lomakorvaus (ellet olet pitänyt lomapäiviä työsuhteesi aikana).

Voit tarkastaa sinulle kuuluvan vähimmäispalkkasi oman alasi työehtosopimuksesta eli tessistä. 

Jos epäilet, että sinulle ei ole maksettu palkkoja oikein tai lisät puuttuvat, ota rohkeasti yhteyttä työnantajaasi ja pyri selvittämään asia. Mikäli asia ei ratkea tai tarvitset siihen tukea, ota yhteyttä työpaikkasi luottamusmieheen tai PAMin työsuhdeneuvontaan.

Avainsanat:

palkka työsuhde

Haku