Työttömyyskassa - 27.05.2020 klo 12.00

Palvelualojen työttömyyskassa ottaa käyttöön robotin nopeuttamaan työttömyyshakemusten käsittelyä

Koronakriisi näkyy voimakkaasti Palvelualojen työttömyyskassassa, jonne jäsenet lähettivät pelkästään huhtikuussa enemmän päivärahan ensimmäisiä hakemuksia kuin koko vuonna 2019 yhteensä. Nyt työttömyyskassa on ottanut käyttöön robottipalvelun, joka auttaa hakemusruuhkien purkamisessa.

”Haluamme tarjota työttömyyskassamme jäsenille hyvää palvelua. Siksi otimme pikaisesti käyttöön robotin, joka auttaa esikäsittelemään saapuneita hakemuksia ja näin tehostaa sekä nopeuttaa käsittelyprosessia, kertoo työttömyyskassan johtaja Ilkka Nissilä.

Nissilän mukaan Palvelualojen työttömyyskassassa on eletty ennennäkemättömän poikkeuksellista aikaa.

”Pelkästään huhtikuun aikana uusia ensihakemuksia saapui työttömyyskassaan noin 18 500 kappaletta, joka on suunnilleen saman verran kuin koko viime vuonna yhteensä. Hakemusvolyymit ovat olleet suuria koronan iskiessä palvelualojen töihin näin voimakkaasti”, Nissilä toteaa.

Nyt käyttöön otetun robotin avulla kassassa työskentelevien työntekijöiden työaikaa vapautuu hakemusten varsinaiseen käsittelyyn ja päivärahapäätösten tekemiseen.

Työttömyyskassalle varta vasten suunniteltu robotti käsittelee hakemuksia nopeasti ja se pystyy esimerkiksi huomaamaan päivärahahakemuksessa puutteellisesti annetut tiedot ja lähettämään täydennyspyynnön hakijalle, jolloin ihmisten aikaa esitarkistamiselta säästyy varsinaiseen päätöksentekoon. Robotin on työttömyyskassalle toteuttanut Digia ja MOST Digital.

”Saapuneiden hakemusten valtavasta määrästä johtuen kassan jäsenet, palvelualojen työntekijät, ovat joutuneet odottamaan päätöksiä päivärahasta pidempään kuin normaalisti. Olemme rekrytoineet lisää ihmisiä käsittelytyöhön. Robotti on lisäresurssi, joka auttaa toimintaamme. Uskon, että näin päivärahat saadaan liikkeelle ja ihmisten tileille nopeammin.”, Nissilä toteaa.

Koronakriisi näyttää ansioturvajärjestelmän kipupisteet – tarvitaan yksinkertaisempi järjestelmä

Ilkka Nissilän mielestä viimeistään kriisi on osoittanut todeksi, että nykyinen työttömyysturvajärjestelmä on monimutkaisuudeltaan turhan jäykkä palvelemaan työttömien tarpeita. Sen tilalle hän toivoisi työttömiä ja työttömyyskassoja paremmin palvelevia yksinkertaisia ja joustavia tapoja, joilla sosiaaliturva toimisi aidosti ennaltaehkäisten ja helpottaa yksilöiden tilannetta olosuhteista riippumatta.

”Työttömyysturvajärjestelmää pitäisi uudistaa niin, että se on työttömälle helposti ymmärrettävissä, hyödyntää mahdollisimman laajasti sähköisiä tietolähteitä, ja on yksinkertaista toimeenpanna. Tällainen uudistus pitää toki tehdä huolellisen ja laaja-alaisen valmistelun pohjalta, eikä vain pikaisilla määräaikaisilla nyt käsillä olevaan poikkeustilanteeseen räätälöidyillä ratkaisuilla”, Nissilä toteaa.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle