Työttömyyskassa - 07.12.2021 klo 13.41

Palvelualojen työttömyyskassalle uudet verkkosivut

Kuva: Shutterstock

Verkkosivu-uudistuksen tavoitteena on palvella jäsenten tarpeita entistä paremmin. Uudet verkkosivut julkaistaan 8.12.

Kaikki Palvelualojen työttömyyskassaa ja työttömyysturvaa koskeva tieto sekä kirjautuminen työttömyyskassan verkkopalveluun löytyvät jatkossa työttömyyskassan uusilta verkkosivuilta. Niiden suunnittelussa on kiinnitetty huomiota erityisesti sisällön selkeyteen ja ymmärrettävyyteen.

”Olemme suunnitelleet uudet sivut jäsenlähtöisesti ja ottaneet huomioon jäsenistömme erityispiirteet. Palvelualoilla työskentelee esimerkiksi paljon osa-aikatyöntekijöitä”, kertoo Palvelualojen työttömyyskassan asiakkuuspäällikkö Marika Peltomäki.

Verkkosivu-uudistuksen tavoitteena on palvella erilaisten käyttäjien tarpeita entistä paremmin. Ansiopäivärahan hakijalle tärkeitä tietoja, kuten hakemusten käsittelytilanne, on tuotu etusivulle.

”Jatkamme verkkosivuston kehitystyötä myös julkaisun jälkeen", Peltomäki sanoo.

Uuden verkkosivuston sisältö on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.


Tutustu Palvelualojen työttömyyskassan uudistettuun verkkosivustoon 8.12. alkaen.

 

Uusinta uutta