Työttömyyskassa - 04.06.2020 klo 09.00

PAM auttaa pitkään työttömyyspäivärahoja odottaneita jäseniään

Palvelualojen työttömyyskassan käsittelyn ruuhkautumisen takia monet päivärahaa hakeneet ovat joutuneet odottamaan päivärahojaan yli kuukauden. PAM haluaa auttaa pitkään päivärahojaan odottaneita jäseniään ruoka-avustuksella.

Palvelualojen työttömyyskassa käsittelee parhaillaan viikolla 17 saapuneita ensimmäisiä päivärahahakemuksia. Käsittelyajan venymisen takia moni on joutunut odottamaan ensimmäistä päivärahaa poikkeuksellisen kauan, ja se on saattanut johtaa toimeentulo-ongelmiin. Tästä johtuen PAM on avannut päivärahaa yli kuukauden odottaneille jäsenilleen mahdollisuuden hakea liitolta 60 euron ruoka-avustusta. 

Työttömyyskassa on lähettänyt yli kuukauden päivärahaa odottaneille sähköpostin, jossa kerrotaan PAMin avustuksesta. Kassa lähettää jatkossa vastaavan viestin viikoittain niille, jotka ovat odottaneet päivärahaa yli kuukauden. Työttömyyskassalla ei kuitenkaan ole kaikkien jäseniensä sähköpostiosoitetta, ja sen takia viesti ei ole tavoittanut kaikkia avustuksen hakemiseen oikeutettuja henkilöitä. 

Jos olet hakenut työttömyyspäivärahaa ja et ole sitä vielä saanut, ja olet odottaneet sitä yli neljä viikkoa, voit hakea avustusta ilmoittamalla tietosi PAMiin oheisella lomakkeella.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle