Tapahtuma - 14.01.2020 klo 09.19

PAM hakee korkeakouluharjoittelijoita keväälle

Viime syksynä PAMissa olivat korkeakouluharjoittelussa Veera Nikkilä, Maija Kekkonen, Minna Majaniemi, Sanni Vuorinen ja Hanna Ingman. Kuva: Anna Autio

Tänä vuonna PAM etsii korkeakouluharjoittelijoita oikeus-, kauppa-, kasvatus-, viestintä- ja yhteiskuntatieteellisiltä aloilta. Palkatut harjoittelut kestävät noin kolme kuukautta ja ajoittuvat kevääseen.

Palvelualojen ammattiliitto PAM etsii joukkoonsa kuutta idearikasta ja aktiivista harjoittelijaa eri tieteenaloilta ja opintotaustoilta. PAMissa harjoittelijat pääsevät mukaan tiiviisti PAMin päivittäiseen työhön sekä oman alansa projekteissa. Projektit vaihtelevat harjoittelijan koulutustaustasta riippuen, sillä esimerkiksi oikeustieteelliseltä alalta olevan harjoittelijan projekti voi liittyä esimerkiksi Suomen ja EU:n tai Suomen ja kansainvälisen lainsäädännön välisiin selvityshankkeisiin. Kauppatieteellisen harjoittelijan projekti käsittelee puolestaan Union as a service- pilotin konseptointia ja jäsenhankinnan palvelumuotoilua.

Harjoittelijat työllistyvät osaamisensa mukaan eri osastoille, mutta muodostavat kuitenkin oman harjoittelijatiiminsä. Harjoittelijatiimillä on yhteinen perehdytys niin PAMin perustoimintaan ja erilaisiin kampanjoihin kuin työmarkkinamaailmaan.  Osana harjoittelujaan jokainen harjoittelija pääsee tarkastelemaan PAMille ajankohtaista aihetta oman opintotaustansa näkökulmasta.
 

Varsinainen hakuilmoitus ja tarkemmat infot eri harjoittelumahdollisuuksista löytyvät aTalentin sivuilta.

Tutustu PAMiin täällä.

 

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa

020 690 211 klo 10-14

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja

030 100 640 klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle