Tapahtuma - 23.12.2020 klo 08.00

PAM lahjoittaa joulukorttirahat Solidaarisuussäätiölle

Lotta Kallion mielestä on ollut hienoa huomata, miten suomalaisten halu auttaa muita on suuri. Kuva: Heli Sorjonen

Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö taistelee tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta sekä heihin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Globaalin kriisin aikana avun tarve kasvaa kaikkialla maailmassa. Perheiden talousahdinko on lisääntynyt ja naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan uhka on kasvanut, taustoittaa Solidaarisuuden varainhankintapäällikkö Lotta Kallio.

”Solidaarisuus ponnistelee entistä kovemmin, jotta apu menee perille sitä eniten tarvitseville poikkeusaikanakin.”

Solidaarisuus keskittyykin erityisesti naisten toimeentulon turvaamiseen ja tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön, Kallio jatkaa ja kiittää samalla lämpimästi PAMia joululahjoituksesta.

”Tyttöjen silpomisen riski on suuri, kun koulut ovat kiinni ja tytöt viettävät pitkiä aikoja kotona. PAMin lahjoitus mahdollistaa esimerkiksi 167 kenialaisen tytön pääsemisen turvaleirille aikana, jolloin silpomisen vaara on erityisen suuri. Leireillä lapset oppivat omista oikeuksistaan ja haitallisen silpomisperinteen terveysriskeistä. Myös lasten vanhemmat osallistuvat koulutukseen ja sitoutuvat olemaan silpomatta tyttäriään.”

Ensi vuonna tukea kohdennetaan Kallion mukaan muun muassa somalimaalaisten naisten elinkeinojen kehittämiseen, jotta heidän toimeentulonsa olisi turvattu myös ilmastonmuutoksen aiheuttamissa ääriolosuhteissa, kuten kuivuuskausina.

”On hienoa huomata, miten tällaisenakin aikana suomalaisten halu auttaa muita on suuri ja että tyttöjen ja naisten oikeuksien toteutuminen kaikkialla maailmassa on monelle sydämen asia.”

PAM lahjoitti 5000 € Kansainväliselle solidaarisuussäätiölle. Lue lisää lahjoituskohteesta solidaarisuus.fi

Teksti: Satu Ahonen

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

Moniin kysymyksiin löydät  vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 
Esimerkiksi jäsenyyteen, jäsenmaksuihin sekä jäsenetuihin liittyvät asiat
030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat
Esimerkiksi palkkaan, työaikoihin, lomiin ja irtisanomisiin liittyvät asiat
030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska
Ärenden som bland annat hänför sig till medlemskapet, medlemsavgifter samt medlemsförmåner och frågor som bland annat hänför sig till lön, arbetstider, semester och uppsägning.
030 100 640 klo 10-14

Membership services in English
Matters concerning among others your membership, membership fees and benefits
030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English
Questions you have about salary, working hours, holiday and dismissal etc.
030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle

PAMin palvelut kesällä
Puhelinpalveluissa on poikkeuksia kesällä 5.–30.7.
Puhelinpalvelut ma–ti ja to–pe klo 10 –14 . Keskiviikkoisin suljettu.

PAMin aluetoimistot ovat suljettuina 5.–30.7. lukuun ottamatta Helsinki-Uudenmaan aluetoimistoa, joka on auki normaalisti koko kesän.