17.10.2014 klo 09.34

Pam-lehti 12/2014: Asiakkaiden kapina

Nina Nores-Syvänen ja Tero Tikka sanovat, että työkulttuuri ei saa murentaa nuorten itsetuntoa näiden kenties ensimmäisessä työpaikassa. Kuva: Pekka Sipola

Asiakkaat ja nuoren työntekijän isä ryhtyivät puolustamaan työelämäänsä vasta aloittavaa Subway-patonkiravintolan henkilökuntaa Helsingissä.

Nina Nores-Syvänen ja Tero Tikka seisovat patonkiravintolan oviaukon edessä, ikään kuin suojana. He kuuluvat tukiryhmään, joka vaatii lopettamaan työntekijöiden epäasiallisen kohtelun Yenkki Sub Oy:n ravintoloissa. Yritys pyörittää franchising-sopimuksella kolmea Subway-ravintolaa Helsingissä.

Tikka on jo keväällä ollut yhteydessä Etelä-Suomen aluehallintovirastoon (avi), Subway-ketjun johtoon ja PAMiin. Hän ei voinut hyväksyä työnantajan huutamista, uhkailua ja siitä seurannutta tyttären ja tämän työkavereiden ahdistuneisuutta.

Elokuussa yritystä koskeva nettikeskustelu lähti käyntiin asiakkaan, hoitoalalla työskentelevän Timo Maliniemen blogista. Hän kirjoitti, kuinka ikävään sävyyn nuorta työntekijää perehdytettiin kassakoneen käyttöön. Työnantaja kävi virheet läpi asiakkaiden kuullen ja kyseenalaisti vielä työsuhteen jatkumisen.

Työntekijöitä tukevat henkilöt löysivät toisensa verkosta ja perustivat suljetun Facebook-ryhmän, johon on liittynyt 360 jäsentä. He laativat netissä kyselyn.

"Sen mukaan työnantajan huonoa käytöstä on kokenut vähintään 57 työntekijää. Näistä 8 on kertonut meille yksityiskohtaisesti traumaattisista kokemuksistaan ja 7 on valmiita viemään asian eteenpäin omilla nimillään. Kyse ei siis ole mistään nimettömänä netissä huutelemisesta", it-alalla toimiva Tikka kertoo.

Huono kohtelu ja potkuilla uhkaaminen toistuvat kertomuksissa, jotka on toimitettu Pam-lehdellekin. Yrityksen toimitusjohtaja ei halunnut kommentoida tilannetta lehdelle. Subway-ketjun brand manager Kurt Möller kertoo, että on myös lukenut työntekijöiden kertomukset. Hän ei kiistä niiden sisältöä.

"Emme missään nimessä hyväksy toimintatapaa", Möller sanoo.

Lisää aiheesta Pam-lehdessä 12/2014, joka ilmestyi 17.10.

Näköislehdessä myös:

Jyrki Sukula kävi Hotelli Kantrissa, miten kävi Kantrin työporukan?

Kun pakkaukset pienenevät, säästyy luontoa, tilaa ja rahaa

PAMin uusille johtopaikoille etsitään uusia ehdokkaita

Teksti: Marja Ikkala

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle