Tapahtuma - 19.09.2019 klo 09.31

PAMin ja JHL:n opiskelijatapahtuma tarjoaa hitusen hulluutta ja ajankohtaista ay-asiaa

Katja Palosaari toivoo, että opiskelijat saisivat tapahtumasta kipinän lähteä laajemminkin mukaan ammattiliiton toimintaan. Kuva: Anna Autio

Opiskelijoiden superviikonlopun aikana seikkaillaan maalla ja merellä. Ilmoittautuminen on auki 26.9. saakka.

Amazing Race -kaupunkisuunnistuksessa joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan huippuhauskojen rastien merkeissä", valottaa PAMin opiskelijasihteeri Katja Palosaari lokakuisen viikonlopun sisältöä.

"Rastien selvittäminen vaatii joukkueelta nokkeluutta ja näppäryyttä, aimo annoksen luovuutta – ja hitusen hulluuttakin", hän jatkaa.

"Ja kun nämä on selvitetty, suunnistetaan kohti Länsisatamaa ja risteilyä. Laivalla on luvassa palkintojenjaon lisäksi yhteisillallinen sekä tietysti tutustutaan oman ja naapuriliiton jäseniin.”

Toki hauskuuttelun ja tutustumisten ohella tarkoitus on keskustella ajankohtaisista ammattiyhdistysasioista ja työelämän kuvioista muutoinkin.

”Olisi hienoa, jos osallistujat saisivat tästä tapahtumasta kipinän lähteä mukaan laajemminkin ammattiliiton toimintaan”, toteaa Palosaari ja kannustaa erityisesti ensikertalaisia ilmoittautumaan rohkeasti mukaan tähän vain ja ainoastaan opiskelijoille kohdennettuun viikonloppuun.

”Ei kannata jäädä miettimään, että uskallanko ilmoittautua vai en. Mukaan vaan! Meidän tapahtumissa on aina aivan mahtavaa porukkaa ja kaikki otetaan mukaan.”

Ilmoittaudu mukaan!

Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL järjestävät yhteistyössä opiskelijoille suunnatun jokavuotisen superviikonlopun jo kolmatta kertaa. Tänä vuonna tapahtuma pidetään 19.–20.10. 

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 26.9.2019 mennessä. 

Teksti: Satu Ahonen

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle