Artikkeli - 14.10.2019 klo 09.00
Työehtosopimusneuvottelut

PAMin Jaana Ylitalon mukaan kiky-tuntien aika on eletty – ”Suomen kilpailukyky ei nouse ilmaisella työllä”

Edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalon mielestä kiky-tunneista on syytä luopua tällä työehtosopimuskierroksella. Kuva: Eeva Anundi

Edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalon mielestä kiky-tunneista on syytä luopua tällä työehtosopimuskierroksella. Kuva: Eeva Anundi

Työaikaa pidentävät kiky-tunnit kiristävät tunnelmaa alkavalla työehtosopimuskierroksella. PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalon mukaan palkattomien kiky-tuntien aika on ohi.

Noin kolmen päivän työajan pidennys vuodessa on kuulunut myös yksityisen palvelualan työsuhteisiin vuodesta 2017 alkaen. PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo sanoo, että tämä työehtosopimuskierros on oikea hetki päästä eroon palkattomasta työstä. Sopimuskierros on alkanut PAMin osalta viime viikon lopulla ensimmäisten alojen osalta.

  • Kilpailukykysopimus oli edellisen hallituksen keino parantaa Suomen kilpailukykyä. Työmarkkinajärjestöt hyväksyivät sopimuksen vuonna 2016 vastentahtoisesti, kun hallitus muuten uhkasi ottaa vaihtoehtoisesti käyttöön ns. pakkolait ja vielä isommat heikennykset. Sopimuksen piiriin kuuluu valtaosa Suomen työntekijöistä.
  • Kiky-tunnit tarkoittavat palkatonta työajan pidentämistä 24 tunnilla vuodessa. Kiky-sopimukseen sisältyi lisäksi työnantajamaksujen siirtoa työntekijöiden kontolle. Julkisella sektorilla leikattiin lomarahoja.

”Nyt on kiky-aika eletty. Suomen kilpailukyky ei nouse ilmaisella työllä”, Ylitalo sanoo.

PAMin aloilla kiky-tunteja on sovellettu eri tavoin eri aloilla. Ylitalon mukaan se ei ole mikään este ilmaisen työn poistolle.

”Kaikki mitä on sovittu, voidaan purkaa. Yksi esitetty vaihtoehto on myös maksaa kiky-tunnit rahalla. Me tiedämme tarkkaan, mikä kiky-tuntien rahallinen vaikutus on. Kokoaikatyössä 24 tunnin kustannusvaikutus vuositasolla on 1.30–1.4 prosenttia”, Ylitalo sanoo.

PAMin aloilla tehdään harvemmin säännöllistä päivätyötä. Kiky-tunnit on toteutettu viikon tai jakson työaikaa pidentämällä, vapaapäivien määrää vähentämällä tai molemmilla tavoilla. Ei niinkään venyttämällä päivittäistä työaikaa muutamilla minuuteilla.

Kaupan alalla ja matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan alalla osa työajan pidennyksestä liitettiin vapaapäiviä määrittävään, uuteen vuosivapaajärjestelmään. Esimerkiksi siivoojille, kiinteistönhoitajille ja sopimusneuvottelut jo aloittaneille hiihtokeskustyöntekijöille kiky-tunnit sovittiin paikallisesti sovittavaksi.

Onko työpaikoilla ollut kiky-tuntien soveltamiseen liittyviä hankaluuksia? Siivousalalla on ollut lipsuntaa määräämisen puolelle. Eräs liiton toimitsija kertoo, että kiky-tunteja on pidätetty lomarahasta ilman minkäänlaista sopimusta, vaikka alalla pitää nimenomaan neuvotella kiky-tunneista paikallisesti. PAMin sopimusasiantuntija Jarkko Viitanen ei näe työajan pidennyksessä järkeä kiinteistöpalvelualalla, sillä se ei useinkaan kasvata tarjolla olevan työn määrää.

”Jos siivoustyönantajalla on vaikka 25 tunnin viikkosopimus jonkun firman kanssa, niin missä työnantaja teettää sitä ilmaista siivoustyötä?” Viitanen kysyy.

Pääkaupunkiseudulla liiton aluetoimistoon tulleet kirjalliset kiky-kysymykset ovat liittyneet eniten kaupan alaan.

SAK:n hallitus otti syyskuussa kantaa sen puolesta, että sen jäsenliitot sopisivat uudet työehtosopimukset niin, että kiky-tunneille voidaan heittää hyvästit. Muidenkin tavoite tulisi siis olla sama kuin neuvottelujen kärjessä olevalla Teollisuusliitolla. PAM kuuluu SAK:n jäsenliittoihin.

”Me olemme linjassa mukana”, Ylitalo sanoo. Hän katsoo hetkeksi ikkunasta ulos. Liiton hallitus ei ole vielä päättänyt tavoitteita työehtosopimuskierrokselle. Päättyväthän PAMin isojen toimialojen sopimukset vasta kevätkaudella.

”Kentän ääni on kuitenkin ollut selkeästi se, että kiky-tunneista on päästävä eroon”, Ylitalo sanoo.

SAK:n luottamushenkilöpaneeli kertoo, että Suomen työpaikoilla ei uskota kikytyksen parantaneen kilpailukykyämme. Lisäksi luottamushenkilöistä 84 prosenttia on sitä mieltä, että kiky-tunnit eivät ole tuoneet uusia työpaikkoja. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on tutkimuksessaan toista mieltä. Työajan pidennyksen osuus työllisyyden paranemisesta on noin 40 prosenttia, kerrotaan raportissa.

”Ainakin voi sanoa, että juuri työnantajat ovat hyötyneet kiky-tunneista”, Ylitalo arvioi.

Teollisuusliitto irtisanoi jo viime vuonna kaikki ne kiky-pidennyksiä koskeneet sopimuksensa, jotka olivat irtisanottavissa. PAMin aloista apteekin työntekijät irtisanoivat kiky-tunteja käsittelevän työehtosopimuksen lisäpöytäkirjansa syyskuussa. Ala on PAMin ainoa, jossa sopimus on irtisanottavissa.

Ylitalo sanoo, että kiky-tunnit nousevat neuvottelupöytiin koko maassa sitä mukaa, kun työehtosopimukset päättyvät.

”Kaikki joutuvat käymään oman kiky-tappelunsa. Neuvoteltavien asioiden lista on pitkä”, Ylitalo sanoo.

Näin kiky-tunteja on toteutettu PAMin aloilla

  • Kaupan työntekijöille otettiin käyttöön uusi vapaapäiviä määrittävä vuosivapaajärjestelmä, joka vähensi vapaapäivien määrää aiemmasta. Vuosivapaan ansaitsee 220 työtunnilla. Paikallisesti sopien voitiin säilyttää entinen arkipyhäjärjestelmä, johon sisältyi viikkotyöajan pidentäminen 37,5 tunnista 38 tuntiin. Nykyään työnantaja saa valita jommankumman järjestelmän.
  • Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalveluissa kokoaikaisen tuntimäärä nousi 111 tunnista 112,5 tuntiin kolmessa viikossa. Lisäksi kiky-tunteja liitettiin osaksi uutta vuosivapaajärjestelmää. Vuosivapaan ansaitsee 220 työtunnilla.
  • Vartijoille arkipyhien ja työajan lyhennysvapaiden arvo muutetiin 6,75 tuntiin. Osa-aikaisten kiky-tunnit tehtiin palkattomana koulutuksena tai tilaisuuksina.
  • Siivoojille, kiinteistönhoitajille, apteekin tekniselle henkilökunnalle sekä hiihtokeskustyöntekijöille kiky-tunnit sovittiin työehtosopimusratkaisussa paikallisesti sovittaviksi.

 

 

Teksti: Marja Ikkala

 

Uusimmat

Suosituimmat