05.06.2015 klo 15.25

PAMin liittokokouksen viesti maan hallitukselle: Meitä ei kiristetä!

Palvelualojen ammattiliitto PAMin liittokokous suhtautui kriittisesti yhteiskuntasopimuksen syntymiseen.

Uusi hallitusohjelma leikkauksineen sai kylmää kyytiä PAMin liittokokouksessa tällä viikolla. Liittokokousedustajat lähettivät päättäjille vahvan viestin siitä, että työllään pitää tulla toimeen ja työn arvostuksen on näyttävä myös palkassa. Selvää on, että neuvotteluja yhteiskuntasopimuksesta ei käydä kiristämällä. Niin ikään EK:n Jyri Häkämiehen avaus sunnuntailisien poistosta sai aikaan kuuluvia buuauksia kokoussalissa.

PAMin liittokokous vaati ansiotason nostamista palvelualojen sopimusaloilla. Tämä tarkoittaa myös osa-aikaisten työsuhteiden käytön hillitsemistä. Pääsääntönä tulee olla kokoaikatyö, mistä voidaan poiketa ainoastaan lainsäädännössä määritellystä perustellusta syystä. Liittokokous vaati hyväksymässään tavoiteohjelmassa myös luottamusmiesten aseman vahvistamista.

PAMin puheenjohtaja Ann Selin muistutti linjapuheessaan, että hallituksen tulisi sitoutua aitoon kolmikantavalmisteluun muun muassa työlainsäädännössä ja työttömyysturvan uudistamisessa, jotta neuvotteluihin voidaan ryhtyä. Selin sanoi olevansa pettynyt hallituksen tapaan aloittaa vuoropuhelu palkansaajien kanssa. Hän muistutti, että ay-liikkeen neuvottelumandaatti kumpuaa yhä siitä, että kolme neljästä suomalaisesta palkansaajasta kuuluu johonkin ammattijärjestöön.

Liittokokous kannatti myös uuden ja vahvan keskusjärjestön perustamista. Palkansaajaliikkeen merkityksen vahvistaminen on tärkeää, jotta työntekijöiden näkökulma ymmärretään ja sitä arvostetaan.

Liittokokouksessa tehtiin 239 henkilövalintaa PAMin eri luottamustehtäviin. PAM sai uuden 15-jäsenisen hallituksen ja 50-jäsenisen valtuuston.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle