Talouspolitiikka - 12.05.2022 klo 06.30

PAMin suhdannebarometri: Palvelualojen työmarkkinat käyvät kuumina, mutta inflaatio heikentää työntekijöiden taloustilannetta

PAMin suhdannebarometriin vastanneet palvelualojen työntekijät kokevat toimialojensa työllisyystilanteen olevan poikkeuksellisen vahva. Silti vain harva kertoo taloustilanteensa parantuneen, koska elinkustannukset kasvavat voimakkaasti.

Peräti 21,5 prosenttia kaikista suhdannebarometriin vastanneista palvelualojen työntekijöistä uskoo löytävänsä uuden työpaikan tarvittaessa jo kuukauden sisällä. Osuus on korkein sitten kysymyksen käyttöönoton loppuvuonna 2017. Kolmen kuukauden sisällä uuden työpaikan uskoo löytävänsä vastaajista lähes puolet.

Erityisen vahvaksi työllisyystilanne koetaan kiinteistöpalvelualalla, jonka vastaajista peräti 60,0 prosenttia kertoo, etteivät he koe tällä hetkellä lainkaan työttömyyden uhkaa, ja turvallisuusalalla, jossa vastaava osuus on 57,8 prosenttia.

Taustalla vaikuttaa myös matkailu- ja ravintola-alan näkymien nopea koheneminen. Peräti 31,5 prosenttia alan vastanneista kertoo työnantajansa taloudellisen tilanteen parantuneen edellisen kolmen kuukauden aikana. Edellisessä kyselyssä vastaava osuus oli vain 14,5 prosenttia.

”Palvelualojen työmarkkinat käyvät nyt kuumina. Matkailu- ja ravintola-alan kesäsesonkiin on tietysti auki paljon määräaikaisia paikkoja, mutta myös tukipalvelutoimialojen vire on vahva nyt, kun viimeisiäkin rajoituksia on pystytty poistamaan”, kertoo PAMin ekonomisti Olli Toivanen.

Inflaatio heikentää työntekijöiden taloustilannetta

Vastaajien vahvasta työmarkkinatilanteesta huolimatta vain harva kertoo oman taloustilanteensa parantuneen.

Esimerkiksi kaupan alan vastaajista vain 5,4 prosenttia kertoo oman taloudellisen tilanteensa parantuneen kolmen kuukauden takaiseen verrattuna. Heikkoa kehitys on myös kiinteistöpalvelualalla, jonka vastaajista vain 8,0 prosenttia kertoo taloustilanteensa parantuneen kolmen kuukauden takaiseen verrattuna.

Toivasen mukaan syynä tähän on koronapandemian aiheuttamien tuotantoketjujen ongelmien ja Venäjän aloittaman sodan myötä laukkaava inflaatio.

”Vaikka työllisyys on parantunut, eivät työntekijöiden reaaliansiot ole yksinkertaisesti pysyneet kasvavien kustannusten tahdissa. Tilanne on palkansaajille erityisen vaikea, kun inflaatio syntyy ulkoisista tekijöistä eivätkä palkat nouse samaa tahtia”, hän toteaa.

Suhdannebarometrissa kysyttiinkin poikkeuksellisesti myös autoilun, elintarvikkeiden sekä asumiseen liittyvien kustannusten kasvun vaikutusta vastaajien taloustilanteeseen.

Vastaajista 42,4 prosenttia kertoi taloustilanteensa heikentyneen hieman ja 26,0 prosenttia sen heikentyneen vakavasti autoilun kallistumisen myötä.

Elintarvikkeiden kallistuminen heikensi hieman 56,7 prosentin ja vakavasti 17,3 prosentin vastaajista taloustilannetta, ja asumiseen liittyvien kustannusten kuten vuokran, sähkön ja lämmityksen kasvu hieman 46,8 prosentin ja vakavasti 17,8 prosentin taloustilannetta.

Autoilun kallistuminen vaivaa erityisesti turvallisuusalalla

Eri kuluryhmien kallistumisen vaikutuksessa palvelualojen työntekijöiden talouteen on myös alakohtaisia eroja. Autoilun kallistuminen koetaan vaikeaksi erityisesti turvallisuusalan työntekijöiden keskuudessa ja asumiseen liittyvien kustannusten kasvu heikentää vastaajien taloustilannetta laajimmin kaupan alalla.

”Autoilun kustannusten kasvaminen jakaa ymmärrettävästi vastaajia. Kaupungissa asuvat saattavat huomata vain polttoaineiden hinnan nousun välillisiä vaikutuksia, mutta heikompien julkisen liikenteen yhteyksien varrella asuvat tuntevat sen välittömästi ja voimakkaasti taloudessaan”, Toivanen huomauttaa.

Elintarvikkeiden hinnan nousu vaikuttaa sen sijaan heikentävän vastaajien taloutta melko tasaisesti kaikilla tarkastelluilla toimialoilla, joskin vakava vaikutus on yleisin kiinteistöpalvelu- ja turvallisuusalalla.

”Elintarvikkeiden hinnannousu vaikuttaa tietysti laajasti ja huolettaa erityisesti pienituloisten työntekijöiden näkökulmasta. Hiljattain julkaistun PAMEL-tutkimuksen mukaanhan jopa kolmannes palvelualojen työntekijöistä koki vakavaa ruokaturvattomuutta jo ennen korona-aikaa”, Toivanen muistuttaa.

Tiedot perustuvat PAMin tekemään kyselyyn, joka toteutettiin 1.−18.4.2022. Kyselyyn vastasi 879 PAMin jäsentä. PAM julkaisee suhdannebarometrin vuosineljänneksittäin.

 

Uusinta uutta

Yhteystiedot

Katso tarkemmat yhteystiedot

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

PAMin toimistot
avoinna maanantaisin. Muina aikoina ajanvarauksella.

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme