Artikkeli - 03.07.2019 klo 10.07
Liittokokous

PAMin tavoiteohjelma: Mistä syntyy paras palvelu?

Kuva: Gettyimages

Kuva: Gettyimages

Kesäkuussa järjestetyssä PAMin liittokokouksessa päätettiin uudesta tavoiteohjelmasta, joka koostuu kuudesta teemasta. Niistä ensimmäinen pureutuu ihmisen rooliin palvelualojen tulevaisuudessa.

Uusien teknologioiden yleistyminen tuo yrityksille mahdollisuuden erottautua hyvällä inhimillisellä palvelulla. Kun sama teknologia on kaikkien käytössä, yritys voisi kilpailla sillä, että he tarjoavat parasta palvelua. Se puolestaan on palvelualojen työntekijöiden erityisosaamista.

"Yrityksen kannattaa pitää kiinni palveluosaajistaan. Se tarkoittaa heidän kouluttautumisen tukemista, työn mielekkyyden lisäämistä ottamalla heidät mukaan työn suunnitteluun ja siihen liittyvään päätöksentekoon sekä tietenkin kilpailukykyisiä työehtoja kuten palkkaa", PAMin toiminnanjohtaja Jyrki Konola sanoo.

Teknologian kehittyessä palvelutyö monikanavaistuu ja muuttuu, mutta se ei katoa. Päinvastoin, inhimilliset taidot ja kyky tulkita ja lukea tilannetta, korostuvat entistä enemmän. Jos palvelutyötä tekevän erityisosaaminen tunnistettaisiin ja sen arvostusta nostettaisiin, sitä voisi hyödyntää nykyistä paremmin myös yritysten tuote- ja palvelukehityksessä sekä päätöksenteossa.

"Viime vuosina yritykset ovat yrittäneet erottua edukseen ja pärjätä kilpailussa digitalisoimalla palveluitaan. Se tie on pian käyty loppuun: käy kuten firman kotisivuille eli nopeasti kaikilla oli sellaiset ja nyt kyse on jo itsestäänselvyydestä. Lähitulevaisuudessa pärjää ystävällisellä, joustavalla ja asiantuntevalla henkilökohtaisella palvelulla", Konola sanoo.

Tulevaisuudessa palvelualojen ammattilaisten osaamisvaatimukset kasvavat työn muutoksen mukana, kun laadukasta palvelua odotetaan ympäri vuorokauden ja vuoden jokaisena päivänä. Hyvä palvelu syntyy tyytyväisistä työntekijöistä. Tyytyväisyys edellyttää riittävää toimeentuloa, kannustavaa työilmapiiriä ja asianmukaisia työskentelyolosuhteita, tavoiteohjelma linjaa.

Tutustu PAMin tavoiteohjelmaan vuosille 2020-2024.

Tavoiteohjelman viisi muuta teemaa ovat uudistuva sopimusjärjestelmä, sosiaalinen vastuu yrityksen menestystekijänä, sivistyksellisen pohjan ja jatkuvan oppimisen kehittäminen, inhimillinen yhteiskuntamalli sekä moninaistuva jäsenistö ja kehittyvä edunvalvontajärjestö.

PAMin tavoitteena on

  • vahvistaa palvelualojen ammattilaisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä sekä työpaikkansa päätöksiin ja kehitystyöhön. Tavoitteena on myös lisätä palvelutyön ja sen tekijöiden arvon ymmärrystä ja arvostusta samalla osoittaen, että uudet teknologiat ja laadukas palvelu kuuluvat yhteen.
  • parantaa palvelualoilla työskentelevien työehtoja. Autamme työntekijöitä kehittämään osaamistaan ja selviämään muuttuvien työnkuvien, tehtävien ja välineiden sekä muuttuvan työn tekemisen ja tarjoamisen maailmassa. Lisäksi vaikutamme sääntelyyn, jotta työntekijöiden oikeudet ja elämisen edellytykset toteutuvat muuttuvassa työelämässä. 
  • palvelualojen elinkeinojen menestyminen ja kehittyminen, jota teemme vaikuttamalla yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja sääntelyyn.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat