Artikkeli - 05.11.2019 klo 14.42
Työttömyyskassa

PAMin työttömyyskassa purkaa sumaa

Työttömyyskassa toivoo, että osa-aikaiset lähettäisivät sovitellun päivärahan hakemuksensa kassalle mieluummin verkopalvelun kautta kuin postitse. Kuva: Gettyimages

Työttömyyskassa toivoo, että osa-aikaiset lähettäisivät sovitellun päivärahan hakemuksensa kassalle mieluummin verkopalvelun kautta kuin postitse. Kuva: Gettyimages

Nopeasta käsittelystä tunnetussa PAMin työttömyyskassassa maksuajat ovat pidentyneet. Osa-aikaisen saama soviteltu päiväraha on tilillä nyt kahdessa ja puolessa tai kolmessa viikossa siitä, kun kassa on saanut hakemuksen.

PAMin työttömyyskassassa on ruuhkaa. PAMin kassanjohtajan Ilkka Nissilän mukaan keväällä tullut lakimuutos ja maksuperusteiseen sovitteluun siirtyminen hidastaa päivärahahakemusten käsittelyä.

Osa-aikaisen ja keikkatyöntekijän ansaitsema palkka vähentää hänen saamaansa ansiopäivärahaa. Maksuperusteinen sovittelu tarkoittaa, että ansaittu palkka vaikuttaa päivärahan määrään sillä hakujaksolla, jolloin palkka maksetaan. Enää ei ole merkitystä sillä, milloin työ on tehty.

Lakimuutoksen piti nopeuttaa päivärahan maksua, sillä päivärahan hakijan ei tarvitse enää odottaa palkkatodistusta. Aiemmin ongelmana oli, että osa-aikatyöntekijä saattoi joutua odottamaan pitkäänkin palkanmaksua ja palkkatodistusta, jota ilman työttömyyskassa ei voinut antaa päätöstä.

PAMin työttömyyskassan johtajan Ilkka Nissilän mukaan keskeinen syy hakemusten käsittelyn ruuhkautumiseen on, että käsittely vaatii nyt aiempaa enemmän työtä. Maksuperusteinen sovittelu ei poistanut kokonaan työaikojen seurantaa. Tästä syystä hakemusten käsittely on työläämpää. Pullonkaulana on myös puuttuvien tietojen metsästys.

”Hakijan hakemukseensa merkkaamat työtunnit ja palkkatodistuksen tiedot eivät aina täsmää”, Nissilä kuvaa tyypillistä lisäselvitystä vaativaa tilannetta.

”Kaino toiveemme olisi, että hakija täyttää huolellisesti hakemukset ja varmistaa, että kaikki tiedot ovat mukana”, Nissilä sanoo.

”Kaino toiveemme olisi, että hakija täyttää huolellisesti hakemukset ja varmistaa, että kaikki tiedot ovat mukana”, Nissilä sanoo.

Maksuperusteista sovittelua on sinänsä pidetty hyvänä jäsenen kannalta. Se kannustaa työtöntä ottamaan vastaan lyhytaikaista työtä. Työttömyyskassat saavat tulorekisteristä työnantajan sinne lähettämiä tietoja ensi vuoden alusta alkaen. PAMin kassalla sovitellun päivärahan saajat ovat enimmäkseen jatkuvan osa-aikatyön tekijöitä eivätkä keikkalaisia. He hyötyisivät, mikäli säädöksiä yhä kehitettäisiin.

”Tulorekisteristä saataisiin paras hyöty, mikäli sieltä saatavat tiedot riittäisivät aina hakemuksen käsittelyyn. Näin ei ainakaan alkuun ole”, Nissilä sanoo.

Työttömyyskassan työttömyysturvaneuvonnan puhelinpalveluaikoja on lyhennetty kokeiluluontoisesti. Puhelinpalvelu palvelee maanantaista perjantaihin klo 10–14. Tarkoitus on näin saada enemmän resursseja hakemusten käsittelyyn. Nissilän mukaan tavoitteena on saada päivärahat nopeammin maksuun.

Noin 40 prosenttia PAMin kassan ansiopäivärahan saajista saa soviteltua päivärahaa. Heitä on nyt noin 5000 kuukaudessa. Määrä on kasvanut viime vuosina aina tähän vuoteen asti. Kaikkien työttömyyspäivärahan saajien määrä on sen sijaan laskenut vuoden 2016 helmikuusta lähtien.

Lue lisää: Työtulon vaikutus ansiopäivärahaan

 

 

Teksti: Marja Ikkala

 

Uusimmat

Suosituimmat