Yhteiskunta - 14.04.2021 klo 13.16

PAMin viesti kehysriiheen: Palvelualat saatava ripeästi jaloilleen

Palvelualojen ammattiliitto PAM kannustaa hallitusta keskittymään kehysriihessä koronapandemiasta toipumisen tukemiseen. Aktiivinen ja ennakkoluuloton toiminta voi pelastaa tuhansia työpaikkoja.

Palvelualojen ammattiliitto PAM on julkistanut tavoitteensa hallituksen huhtikuun kehysriiheen. PAMin tavoitteiden keskiössä ovat koronapandemiasta toipumisen tukeminen ja palvelualojen työntekijöiden aseman kehittäminen.

”Työntekijät ja yritykset erityisesti ravintola-alalla tarvitsevat reaaliaikaista tukea päästäkseen pandemian jälkeen jaloilleen. Pääpaino on nimenomaan reaaliaikaisuudessa, sillä yritysten palkanmaksukyky pitkän kriisin jälkeen ei ole hyvä”, sanoo PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen.

Vaikka toipumisen ensimmäiset kuukaudet ovat ratkaisevan tärkeät, tulevat koronan vaikutukset näkymään tietyillä palvelualoilla kauan. Yritykset avaavat ovensa varovasti erityisesti silloin, jos kassan pohja on jo näkyvissä. Valtiovallan on oltava valmis kulkemaan erityisesti majoitus- ja ravitsemiselinkeinojen rinnalla pidempään, mutta huomioita pitää kiinnittää myös koko palvelualojen laajaan kirjoon.

”Avainasemassa ovat työntekijät, joiden sujuva ja turvallinen työskentely pitää kyetä varmistamaan nyt ja tulevaisuudessa. Tämä koskee kaikkia palvelualoja kampaajista siivoojiin ja vartijoista elokuvateattereihin”, Rönni-Sällinen sanoo. 

Työelämän laajan kehittämisen pitää jatkua

Vaikka koronapandemian selättäminen on hallituksen ykköstavoite, tulee kehysriihessä kiinnittää huomiota myös monien hallitusohjelman mukaisten tavoitteiden toteuttamiseen.

”Hallitusohjelma asettaa kunnianhimoisia tavoitteita työelämä kehittämiselle. Paikallinen sopiminen, alipalkkaukseen puuttuminen, yhteistoimintalain uudistaminen ja alustatalouden kehittäminen ovat kaikki aiheita, joiden osalta hallituksen on nyt tartuttava toimeen.”

Rönni-Sällinen muistuttaa, että kestävä talous vaatii laadukkaita työsuhteita ja kukoistavia palvelualoja. Siksi hallituksen on kehysriihessään kehitettävä työmarkkinoita kohti kokoaikaisia ja pysyviä työsuhteita.

”Julkisessa keskustelussa tuppaa unohtumaan, että julkista taloutta ei paranneta vain ja ainoastaan mekaanisesti työllisyysastetta korottamalla. Huomiota on kiinnitettävä myös työsuhteiden laatuun. Tavoite voidaan saavuttaa muun muassa säätelemällä epätyypillisten työsuhteiden solmimista ja lisäämällä kaikkien työntekijöiden mahdollisuutta osallistua osaamisensa kehittämiseen”, Rönni-Sällinen painottaa.

”Missään tapauksessa nyt ei ole oikea aika heikentää pienituloisten palvelualojen työntekijöiden asemaa. Koronakriisin keskellä esimerkiksi työttömyysturvan leikkaukset olisivat äärimmäisen synkkä viesti juuri niille työntekijöille, jotka ovat pitäneet suomalaisen yhteiskunnan pakolliset pyörät pyörimässä kriisin keskellä. He ansaitsevat parempaa”, Rönni-Sällinen jatkaa.

Lue PAMin tavoitteet kehysriiheen kokonaisuudessaan tästä.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

Moniin kysymyksiin löydät  vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 
Esimerkiksi jäsenyyteen, jäsenmaksuihin sekä jäsenetuihin liittyvät asiat
030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat
Esimerkiksi palkkaan, työaikoihin, lomiin ja irtisanomisiin liittyvät asiat
030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska
Ärenden som bland annat hänför sig till medlemskapet, medlemsavgifter samt medlemsförmåner och frågor som bland annat hänför sig till lön, arbetstider, semester och uppsägning.
030 100 640 klo 10-14

Membership services in English
Matters concerning among others your membership, membership fees and benefits
030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English
Questions you have about salary, working hours, holiday and dismissal etc.
030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle