Uutinen - 24.04.2014 klo 11.51

Reima havahtui vaatetehtaiden todellisuuteen

Suomen valtio tukee ja neuvoo yrityksiä Bangladeshin tekstiilituotannossa. Ihmisoikeusriskien asiantuntijoita ay-liikkeestä ei kuitenkaan kuulla.

Suomen valtio tukee ja neuvoo yrityksiä Bangladeshin tekstiilituotannossa. Ihmisoikeusriskien asiantuntijoita ay-liikkeestä ei kuitenkaan kuulla.

Lastenvaateyritys Reima ilmoitti viime viikolla liittyvänsä toisena suomalaisyrityksenä Bangladeshin tekstiilitehtaiden palo- ja turvallisuussopimukseen Accordiin. Aiemmin sopimuksen on allekirjoittanut Stockmann-konserni.

Reiman ilmoitus oli reaktio Ylen MOT-ohjelmasta tulleeseen asiakaspalautteeseen. Ohjelma kritisoi Reiman käyttämän vaatetehtaan liian rankkaa työtahtia ja palkkoja, jotka olivat paljon alhaisemmat kuin Reima oletti. Reiman mukaan tehdas oli valittu osana "Suomen ulkoasiainministeriön Finnpartners-ohjelmaa, jonka tarkoituksena on parantaa kehittyvien maiden oloja teollisuutta kehittämällä."

Tekstiiliostoja Bangladeshista tuetaan verovaroin

Reimalle myönnettiin vuonna 2010 verovaroista 72 000 euron Finnpartnership-tuki liiketoimintasuunnitelman sekä ympäristö- ja yhteiskuntavaikutusten arvioinnin tekemiseen Bangladesh-hankkeelle. Finnfundin toimitusjohtajan Jaakko Kangasniemen mukaan Reima käytti tukea kuitenkin vain 20 000 euroa.

Finnfund on valtion omistama kehitysrahoitusyhtiö, joka hallinnoi Finnpartershipia. Finnpartnership on tukenut yhteensä viittä suomalaisyritysten tekstiiliteollisuuden hanketta Bangladeshissa noin 440 000 eurolla. Liikekumppanuustukea saadakseen yritysten on noudatettava muun muassa ILOn sopimuksia työoloista ja palkkatasosta.

"Reiman mukanaolon jälkeen hankkeisiin on lisätty yhden päivän työpanosta vastaava neuvonta ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasioissa", Kangasniemi kertoo.

Neuvontaa yrityksille antavat konsultit. Ammattiyhdistysliike ei kuitenkaan ole mukana neuvonnassa eikä Finnpartershipin johtoryhmässä, jossa istuu ulkoministeriön asiantuntijoiden lisäksi myös EK:n edustaja.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin viestintäpäällikkö Jukka Pääkkönen toivoo, että myös ay-liikettä kuultaisiin.

"Jos ulkoministeriön rahoittama ohjelma neuvoo yrityksiä toiminnasta riskimaissa, olisi turhien riskien välttämiseksi hyödyllistä käyttää myös ay-liikkeen ja sen verkostojen kokemuksia riskimaiden työmarkkinoista ja työelämäsuhteista", Pääkkönen sanoo.

Accord-vuosimaksu vain 725 euroa

Bangladeshilaisten työntekijöiden työturvallisuuden parantamiseen tähtäävä Accord syntyi ay-liikkeen aloitteesta. Sen on nyt allekirjoittanut 166 vaateyritystä.

Koska Reima tuottaa Bangladeshissa vuosittain tekstiilejä alle miljoonalla dollarilla, sen Accord-vuosimaksu on alin mahdollinen: tuhat dollaria eli noin 725 euroa. Reiman operatiivinen johtaja Juha Alitalo pitää vuosimaksua kohtuullisena ja painottaa, ettei Accordiin liittymistä pidetty aluksi tärkeänä, koska tiedettiin, että Reiman käyttämä tehdas on hyvässä kunnossa.

”"Accordin kautta tuemme koko teollisuudenalan kehittämistä. Nyt on varaa auditoida myös huonompia tehtaita"”, Alitalo sanoo.

Kaikki palo- ja turvallisuussopimuksen allekirjoittajien käyttämät tehtaat Bangladeshissa on tarkoitus tarkastaa ja korjata työntekijöille turvallisiksi. Accordin nettisivujen mukaan runsaasta 1 600 tehtaasta on tähän mennessä tarkastettu 250. Tarkastetuista tehtaista kahdeksan on jouduttu sulkemaan väliaikaisesti korjausten ajaksi.

Tänään tuli kuluneeksi vuosi Rana Plaza -tehdasrakennuksen sortumisesta. Yli 1 130 bangladeshilaista työntekijää kuoli, kun heidät oli pakotettu takaisin töihin viimeistelemään kiireellisiä tilauksia rakennukseen, joka oli jo todettu vaaralliseksi.

 

 

 

Teksti: Josetta Nousjoki

 

Uusimmat

Suosituimmat