20.10.2017 klo 09.00

Seksuaaliseen häirintään K-Supermarket Villilässä tartuttava rivakasti

Palvelualojen ammattiliitto PAMin Pirkanmaan aluetoimisto selvittää parhaillaan K-Supermarket Villilässä ilmennyttä työntekijöihin kohdistunutta epäasiallista kohtelua ja seksuaalista häirintää. Työnantajan kanssa käyty neuvottelu päättyi tuloksettomana.

PAMin aluepäällikkö Elisa Pendersin mukaan paljastuneet epäkohdat ovat kohdistuneet useisiin työntekijöihin ja häirintä on kestänyt pitkään.

– Työntekijät ovat joutuneet kokemaan K-Supermarket Villilässä epäasiallista kohtelua ja seksuaalista häirintää. Kauppiaan törkeä käytös on kohdistunut nykyisiin ja entisiin työntekijöihin. Olemme yrittäneet selvittää asiaa kyseisen kauppiaan kanssa, mutta hän kiistää toimineensa väärin, Penders kertoo ja jatkaa

– Olemme tehneet asiasta Aluehallintovirastoon tutkintapyynnön. Lisäksi olemme kannustaneet työntekijöitä ilmoittamaan seksuaalisesta häirinnästä poliisille, Penders toteaa.

Työntekijät ovat Pendersin mukaan joutuneet toistuvasti muun muassa sanallisen seksuaalissävytteisen häirinnän kohteeksi. Siitä tehdyt ilmoitukset eivät ole työpaikalla johtaneet toimenpiteisiin asian korjaamiseksi. Häirittyjen joukossa on myös työntekijöiden valitsema luottamusmies.

– Työntekijät kokevat pelkoa ja työn tekeminen on pahimmillaan muuttunut mahdottomaksi. Myös työntekijöiden järjestäytymisvapauteen on puututtu kyseenalaisin keinoin, Penders toteaa.

Työnantajan epäasiallinen kohtelu on ilmennyt työntekijöille sairauspoissaoloista suuttumisena. Lisäksi työnantaja on velvoittanut työntekijöitä käyttämään vanhentuneita elintarvikkeita palvelutiskien ruokien valmistukseen sekä painottanut, että työntekijän tehtäviin kuuluu myös myymälävarkaiden kiinniottaminen.

– Työnantaja ei ole sietänyt annettujen työohjeiden kyseenalaistamista ja työntekijät ovat peloissaan joutuneet jopa vaarantamaan oman työturvallisuutensa. Tämänkaltainen työnantajan toiminta ei käy ja sen on loputtava, Penders vaatii.

Häirinnän poistaminen kuuluu työnantajan vastuuseen. Penders odottaa Keskon puuttuvat kauppiaan epäasialliseen toimintaan.

– Oletan, että Kesko puuttuu tilanteeseen ripeästi. Kauppiaan toiminta on sekä Keskon että koko kaupan alan maineen kannalta hyvin ikävä. Alan arvostusta ja vetovoimaa eivät lisää tilanteet, jossa työntekijät joutuvat häirityksi työpaikallaan, Penders toteaa.

Penders muistuttaa, että jokaisella, joka kokee häirintää, on oikeus pyytää apua ja nostaa asia esille. Seksuaalisävytteiset puheet, tekstiviestit, pukeutumiseen liittyvä kommentointi, koskettelu, uhkailu tai nälviminen eivät kuulu työpaikalle. Hänen mielestään häirintään ei saa tottua, eikä siitä saa tulla ikinä asia, jonka koetaan kuuluvan työhön tai työpaikalle.

– Pelko oman työpaikan kohtalosta saa häirinnän kohteeksi joutuneen liian usein pysymään hiljaa, jolloin siihen on hankala puuttua.  Siksi on tärkeää, että työpaikoilta löytyy selkeät pelisäännöt siihen, kuinka yrityksessä toimitaan, kun seksuaalista häirintää ilmenee, Penders toteaa.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle