13.12.2019 klo 13.45

Stark irtisanoo enintään 50 kassamyyjää

Stark irtisanoo enintään 50 kassamyyjää

Rakennustarvikeyritys Starkin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet enintään 50 kassamyyjän vähentämiseen. Heistä osalle aiotaan tarjota muuta, osa-aikaista työtä.

 Lokakuussa alkaneet Stark Suomi Oy:n yhteistoimintaneuvottelut päättyivät keksiviikkona. Stark vähentää enintään 50 kassamyyjää, joista kahdeksalle aiotaan tarjota muuta, osa-aikaista työtä. Yt-neuvottelujen alkaessa vähennystarpeeksi ilmoitettiin enintään 68 työntekijää. Yrityksen pääluottamusmies Ari Isosalo  pitää irtisanottavien määrää tolkuttoman isona, vaikka irtisanottavien määrä pienenikin neuvottelujen aikana.

"En ymmärrä, kuinka heidän työpanoksensa on korvattavissa", Isosalo sanoo.

Pääluottamusmies Ari Isosalon mielestä Suomessa on luvattoman helppoa irtisanoa työntekijöitä.

Neuvottelut kohdistuivat niihin, jotka tekevät työtä kassamyyjän nimikkeellä.

"Kassamyyjän nimikettä meillä ei enää ole, vaan se työ siirtyy muiden työnkuvaan. Entistä pienempi porukka tekee entistä enemmän ja yhtä pienellä palkalla kuin ennenkin."

Toimitusjohtaja Harri Päiväniemi kertoo tiedotteessa, että yt-neuvottelujen taustalla ovat asiakaspalvelun muuttuneet tarpeet.

"Muutostarpeiden syitä ovat tarve toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ja toiminnan suuntaaminen vastaamaan meille tärkeiden asiakasryhmien tarpeisiin", Päiväniemi sanoo.

Isosalon mukaan vaikka valtaosa asiakkaista on siirtynyt maksamaan ostoksensa laskulla, niin kaikki asiakasryhmät eivät ole perustaneet yritykseen tiliä.

Starkin noin tuhat työntekijää työskentelevät 26 myymälässä, ketjuohjauksessa ja jakelukeskuksissa.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa

020 690 211 klo 10-14

Ruotsinkielinen jäsenyys- ja työsuhdelinja

030 100 640 klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle