07.01.2014 klo 15.50

Stockmannin lomautukset käräjille

(Pam-lehti/edunvalvonta) Stockmannilla on menossa on koko henkilöstöä koskevat lomautukset. Niiden laillisuus viedään oikeuden ratkaistavaksi.

Stockmannilla on menossa on koko henkilöstöä koskevat lomautukset. Niiden laillisuus viedään oikeuden ratkaistavaksi.

Palvelualojen ammattiliitto vie oikeuteen Stockmannin viimekeväisen päätöksen lomauttaa koko 5000 ihmisen henkilöstö. Säästökeinon laillisuus on PAMin mielestä kyseenalainen. Vaikka liiketulos ei olekaan niin hyvä kuin omistaja haluaa, ei se riitä syyksi näin rankkoihin, henkilöstöön meneviin säästökeinoihin.

- On pakko mitata, missä raja menee, sanoo PAMin kaupan yksikön päällikkö Juha Ojala. Hänen mielestään käydyt yt-neuvottelut olivat varsin hätäiset, eikä vaihtoehtoja juurikaan pohdittu. Lisäksi säästämisestä lomautusten kautta oli tehty päätös ilmiselvästi samaan aikaan, kun osakkeenomistajille jaettiin osinkoina rahaa kymmeniä miljoonia euroja.

Tulevan oikeudenkäynnin ajankohta on vielä avoin, mutta Ojala toivoo, että se toteutuu jo alkuvuodesta.

12 päivän lomautukset alkoivat viime keväänä ja ne viedään loppuun tämän vuoden syksyllä.

Stockmannin tavarataloryhmän tuoreimmat yt-neuvottelut päättyivät ilmoitukseen 50 työpaikan vähentämisestä markkinoinnista. Yhtiö kertoi päätöksestä maanantaina 7. tammikuuta. Vähennyksistä valtaosa on irtisanomisia ja osa eläköitymisiä ja siirtoja muihin tehtäviin yhtiön sisällä.

Vasta lomalta palannut Stockmannin pääluottamusmies Rita Löwenhild sanoo ihmisten pelon töiden loppumisesta näkyvän jo tavallisessa arjessa.

Tiina Ritala

Teksti: Tiina Ritala

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle