Nuoret - 03.05.2022 klo 08.00

Tervetuloa joukkoon, kesätyöntekijä!

Kesätyö on usein nuoren ensikosketus työelämään. Hyvä kesätyökokemus rakentuu koko työyhteisön voimin. Erityisen merkittävän roolin voi ottaa luottamusmies.

Touko-kesäkuussa moni opiskelija tai vastavalmistunut suuntaa kesätöihin. Se on virstanpylväs kohti aikuisuutta ja työelämää. Kesätyö on myös näyteikkuna kyseiselle toimialalle.

Hyvää työelämäkokemusta nuorelle rakentaa koko työyhteisö. Erityisesti luottamusmies voi olla tukena ja turvana monissa kysymyksissä.

Perehdytys on se tärkein asia

Myös Picnic on monelle nuorelle ensimmäinen varsinainen työpaikka, kertoo kahvilaketju Picnic Finland Oy:n työntekijöiden pääluottamusmies Kati Tapanimäki. Yritys palkkaa uusia työntekijöitä ympäri vuoden, myös kesätyöntekijöitä palkataan.

”Myönteisen työelämäkokemuksen kannalta perehdytys on ehdottoman tärkeä asia. Ja erityisesti se, että perehdytykseen on riittävästi aikaa”, kuvaa Tapanimäki.

Perehdytys kuuluu työnantajan eli yleensä esihenkilön vastuisiin. Työntekijän kuuluu saada riittävä opastus paitsi omiin tehtäviin myös työpaikan toimintaan, työvälineisiin ja työturvallisuuteen. Perehdyttäminen ja työnopastus kuuluu kaikille työntekijöille, myös vuokra-, kesä- ja kausityöntekijöille.

Uutta työntekijää on ohjeistettava paitsi työtehtävistä ja työturvallisuudesta, myös monista muista kysymyksistä, kuten koeajasta, palkasta, tauoista, sairastumisesta ja kesän osalta vaikkapa kuumien olosuhteiden vaikutuksesta työskentelyyn.

”Uusi työntekijä saa meiltä kirjallisen ”henksuinfon”, jossa kerrotaan lomista ja vuosivapaista, mitä tehdä sairastuessa tai tapaturman sattuessa, mistä palkkalaskelma löytyy, kuinka toimitaan työvuorotoiveiden suhteen ja milloin työvuorolistat ilmestyvät”, kertoo Tapanimäki.

Työehdot selviksi heti alussa

Parhaimmassa tapauksessa luottamusmies tulee kesätyöntekijälle tutuksi heti alkuvaiheessa. Hän voi yhdessä nuoren kanssa tarkastaa, että työsopimus ja työsuhteen ehdot ovat kunnossa.

Myöhemmin kysymyksiä voi syntyä esimerkiksi palkkalaskelman merkinnöistä − sunnuntailisät, ylityöt ja vuorolisät on ilmoitettava palkkalaskelmassa erikseen ja lomakorvaus kuuluu myös kesätyöntekijälle.

Picnicissä pääluottamusmiehestä kerrotaan perehdytyksen yhteydessä ja Katin yhteystiedot löytyvätkin jokaisen työpaikan seinältä. Fyysisiä tapaamisia rajoittavat pitkät välimatkat.

”Kaikkia uusia työntekijöitä en pääse tapaamaan, mutta minut tavoittaa puhelimitse tai sähköisesti. Yhteydessä saa olla asiassa kuin asiassa, tuntuu se sitten pieneltä tai suurelta”, korostaa Tapanimäki.

Yhteydenotto helpoksi

Kesätöissä nuoren eteen voi tulla asioita, jotka eivät hyvään työelämään kuulu. Palvelualoilla työvuoroja perutaan sään vuoksi, fyysisessä työssä nuorelle annetaan laitteita käyttöön ilman asianmukaista perehdytystä tai taukoja ei käytännössä ehditä pitää.

Nuorelle työelämän pelisäännöt, oikeudet ja velvollisuudet, eivät välttämättä ole vielä tuttuja. Ongelmatilanteissa kannattaakin kääntyä esihenkilön, luottamusmiehen tai ammattiliiton puoleen. Myös kokeneemmilta työkavereilta saa usein kullanarvoista apua.

Kati Tapanimäki korostaa yhteydenoton helppouden merkitystä.

”Meillä ongelmia saa esittää matalalla kynnyksellä montaa eri kautta. Jos asia ei etene esihenkilön kautta, voi olla yhteydessä luottamusmieheen tai HR:ään. Myös nimettömänä on mahdollista kertoa epäkohdista.”

Picnicissä luottamusmiehelle ja työntekijöille järjestetään Teams-tapaamisia neljä kertaa vuodessa.

”Jokainen työntekijä on tervetullut kuulemaan ja keskustelemaan luottamuksellisesti työhön liittyvistä mieltä askarruttavista asioista. Keskusteluista nousevia teemoja voidaan käsitellä yksityiskohtaisemmin ja viedä tarvittaessa myös eteenpäin.”

Järjestäytyminen ja keskustelu kannattaa

Puutteet työoloissa ja työntekijöiden epäasiallinen kohtelu ovat kevään aikana nousseet esiin useammassa erityisesti nuoria työllistävässä yrityksessä.

Kati Tapanimäki näkee, että taustalla on nuorten työntekijöiden tietämättömyyttä omista oikeuksista, työehtosopimuksesta ja sen sisällöstä. Se ei tietenkään oikeuta välinpitämättömyyteen tai työntekijöiden oikeuksien polkemiseen.

”Toivon todella, että myös nuoret työntekijät järjestäytyisivät ja että ongelmia kohdatessa osattaisiin olla ajoissa yhteydessä luottamusmieheen. Ilman tukea tai apua ei tarvitse sinnitellä työpaikalla − ja tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan!”, summaa Tapanimäki.

Luottamusmies – näin kohtaat kesätyöntekijän

Luottamusmiehenä olet työpaikalla nuoren tuki ja turva. Kohtaa nuori, kerro tärkeistä asioista, tarjoa tukea ja rakenna luottamusta.

  1. Mene esittäytymään ja juttelemaan. Jos tapaaminen ei onnistu fyysisesti, ole yhteydessä muita kanavia pitkin.
  2. Tarkista kesätyöntekijän kanssa, että työsopimus on allekirjoitettu ja työehdot ovat kunnossa. Työsopimuksessa tulisi olla ainakin palkan määrä, työaika, työtehtävät ja työsuhteen kesto, sovellettava työehtosopimus sekä määräaikaisuuden peruste.
  3. Varmista, että kesätyöntekijä saa riittävän perehdytyksen työtehtäviin ja -turvallisuuteen sekä kesätyöntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Perehdytys kuuluu aina työnantajan vastuulle.
  4. Kerro PAMin eduista ja palveluista sekä työehtosopimuksesta. Myös työttömyyskassasta ja työttömyysturvasta kannattaa kertoa. Puhu asioista nuoren lähtötaso huomioiden.
  5. Ole tavoitettavissa matalalla kynnyksellä, auta tai ohjaa eteenpäin!

P.S. Apuja työelämän kysymyksiin nuori − ja toki kokeneempikin − löytää PAMin verkkosivuilta pam.fi/kesatyo ja kesäduunari-infosta: kesaduunari.fi

Teksti: Minttu Sallinen

Uusinta uutta

Yhteystiedot

Katso tarkemmat yhteystiedot

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

PAMin toimistot
Helsinki-Uusimaa avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16. Muut toimistot maanantaisin. Muina aikoina ajanvarauksella.

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-1H4

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme