Tiedote - 19.06.2013 klo 15.30

PAM: Tyyppihyväksytyt kassarekisterilaitteet saatava myös Suomeen

Hyödyt ylittävät selkeästi haitat ja siksi asian pitäisi nyt siirtyä valmisteluun mitä pikimmiten, PAMin neuvottelupäällikkö Annika Rönni-Sällinen sanoo.

Palvelualojen ammattiliitto PAM kannattaa tyyppihyväksyttyjen kassarekisterilaitteiden käyttöönottoa Suomessa. PAM toivoo pikaisia toimia asian edistämiseksi.

Harmaan talouden selvitysyksikkö esitti laitteiden käyttöönottoa Suomessa aiemmin kesäkuussa (11.6.) julkaistussa selvityksessä. Selvityksen mukaan esimerkiksi myyntitietojen muokkaaminen jälkikäteen on tyypillinen tapa salata tuloa majoitus- ja ravitsemisalalla.

Selvityksen mukaan Suomi on jäämässä jälkeen eurooppalaisesta kehityssuunnasta kassarekisterilaitteiden valvonnassa. Muun muassa Ruotsissa tyyppihyväksytyt laitteet tulivat pakollisiksi vuonna 2010. PAM kannattaa laitteiden käyttöönottoa ja toivoo pikaisia toimia asian edistämiseksi.

- Olemme PAMissa esittäneet asiaa jo vuosikausia. Tähän mennessä on kuitenkin tuntunut olevan enemmän epäilijöitä kuin sen mahdollisuuksiin luottavia, eikä asia ole edennyt. On siten erinomaista, että harmaan talouden selvitysyksikkö esittää nyt tällaisten laitteiden käyttöönottoa myös Suomessa, toteaa PAMin neuvottelupäällikkö Annika Rönni-Sällinen.

- Ruotsissa verottajalle ilmoitettu liikevaihto kasvoi laitteiden käyttöönoton myötä ravintola-alalla 7 prosenttia ja kampaamoalalla 11 prosenttia. Kyllä tällaiset luvut puhuvat asian puolesta, Rönni-Sällinen lisää.

Esimerkiksi majoitus- ja ravintola-alalta jää vuosittain saamatta veroja ja lakisääteisiä vakuutusmaksuja arviolta 320 miljoonaa euroa. Koko alan tuotosta harmaa talous kattaa jopa 8,5 prosenttia.

Rönni-Sällisen mukaan alan yritysten valvonta on tällä hetkellä todella hankalaa, sillä alalla on yli 10 000 alle 10 työntekijää työllistävää yritystä.

- On selvää, ettei viranomaisilla ole riittävästi resursseja käydä jokaisella alan työpaikalla. Tyyppihyväksyttyjen kassarekisterilaitteiden myötä viranomaisille luotaisiin mahdollisuus valvoa myyntitietoja sähköisesti ja oma-aloitteisesti.

- Harmaan talouden torjuntatoimien väitetään usein lisäävän yritysten hallinnollista taakkaa. Tässä on nyt oiva esimerkki päinvastaisesta: valvonta nopeutuu ja valvonnalla kerättävien tietojen avulla tarkastustoimintaa voidaan kohdentaa juuri sinne, missä riskit laiminlyödä velvoitteita ovat todelliset. Hyödyt ylittävät selkeästi haitat ja siksi asian pitäisi nyt siirtyä valmisteluun mitä pikimmiten, esittää Rönni-Sällinen.

Kirjoittanut: Annemari Anttila