Tiedote - 01.06.2015 klo 14.00

Ann Selin avasi liittokokouksen: "Työntekijöiden oikeudet eivät ole turhaa sääntelyä"

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin avasi PAMin liittokokouksen tänään Helsingin Messukeskuksessa.

Selin kertoi avauspuheessaan olevansa pettynyt uuden hallituksen tapaan käynnistää vuoropuhelu palkansaajien kanssa.

- Viime keskiviikkona julkistettu hallitusohjelma ja siihen sisältyvä kiristyspaketti yhteiskuntasopimuksen kyljessä oli aikamoinen märkä rätti suoraan päin naamaa.

Selinin mukaan sopimusyhteiskunta ei ole vain sana, vaan sisältää ajatuksen siitä, että päätöksissä ovat edustettuina kaikki ne, joita päätökset koskevat. Hän lisäsi, että ammattiyhdistysliikkeen neuvottelumandaatti, valta, kumpuaa edelleen siitä, että 75 prosenttia suomalaisista palkansaajista kuuluu johonkin ammattijärjestöön.

- Kolme neljästä palkansaajasta haluaa omalla jäsenyydellään vahvistaa työelämän edunvalvontaa, työttömyys- ja eläketurvan puolesta puhumista ja yhteistä palkkapolitiikkaa, Selin painotti.

Selin uskoo, että vain rakentavalla yhteistyöllä voidaan parantaa työllisyyttä, työhyvinvointia ja Suomen kilpailukykyä.

- Kiristäminen ei varmasti lisää luottamusta, eikä paranna onnistumisen mahdollisuuksia, se lisää vain taktikointia. Kiristämiseltähän tämä nyt vahvasti maistuu. Ei sorruta siihen itse, vaan käytetään aikamme rakentavasti.

Työntekijöiden oikeudet ja ihmisten kunnioittaminen eivät todellakaan ole turhaa sääntelyä tai hallinnosta taakkaa, Selin korosti.

- Meidän pitää olla työelämän muutosvoima ja aloitteentekijä. Meidän on toimittava rohkeasti ja annettava kasvot tämän päivän työelämälle.

- Meillä on nyt loistava tilaisuus näin suurella joukolla puhua ja pohtia tavoiteohjelmamme käsittelyn yhteydessä minkälaisen tulevaisuuden pamilaiset haluavat, miten uudistamme niin järjestöämme kuin työelämää, ja mitä tavoitteita asetamme itsellemme tuleviin neuvotteluihin, Selin sanoi.

PAMin liittokokous 2015 pidetään Helsingin Messukeskuksessa 1.-3.6. Se päättää liiton tavoitteista sekä valitsee liiton puheenjohtajan, hallituksen ja valtuuston. Kokoukseen osallistuu 392 kokousedustajan lisäksi mm. kotimaisia ja kansainvälisiä kutsuvieraita.

Merkittävimpiä päätöksiä ovat henkilövalinnat, joita on tehtävänä runsaasti. Yhteensä kokouksessa valitaan 239 henkilöä erilaisiin luottamustehtäviin. Lisäksi liittokokous käsittelee ja hyväksyy liiton tavoiteohjelman vuosille 2016–2019.

Liittokokouksen ohjelma: https://www.pam2015.fi/fi/lehdistolle.html.