Tiedote - 01.12.2015 klo 17.11

PAMin Selin: Sote-maksujen korotukset iskevät raskaimmin pienituloisiin

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumaksut saattavat nousta vuodenvaihteessa noin 30 prosenttia. Hallitus valmisteli asiaa kaikessa hiljaisuudessa, ilman lausuntokierrosta.

Terveyskeskus-, päivystys- ja poliklinikkamaksujen sekä omavastuuosuuden maksukaton nostamisen raskaimmat vaikutukset kohdentuvat jälleen pienituloisiin ja eniten terveysongelmista kärsiviin ihmisiin, huomauttaa Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

PAMin edustamien alojen työntekijöistä noin joka kolmas joutuu sairastuessaan kääntymään terveyskeskuksen puoleen. Terveyskeskuspalveluita palvelualojen työntekijät käyttävät esimerkiksi siksi, että työnantaja ei ole järjestänyt heille edes lakisääteistä työterveyshuoltoa.

- Hallitus nostaisi samalla lääkärintodistuksesta perittävää maksua. Palvelualojen työntekijöistä monet joutuvat toimittamaan työnantajalle lääkärintodistuksen sairauspoissaolostaan ilman, että työantaja osallistuu todistuksen hankkimisesta koituneisiin kustannuksiin, kuvaa Selin nykytilannetta.

- Asiakaspalvelutilanteissa erilaiset taudit tarttuvat herkästi ja terveyskeskuskäyntejä vaativia sairauksia on erityisesti talven mittaan paljon. Asiakasmaksujen korotukset ovat matalapalkka-aloilla työskenteleville iso erä. Tilannetta auttaisi toki, jos omalla ilmoituksella voisi sairastaa kolme päivää, mikä useimmiten riittäisi esimerkiksi perusflunssasta toipumiseen.

Hallituksen maksuasetuksen muutoksella tavoitellaan terveyskeskuskäyntimäärien laskua. Oletus ohjaavasta vaikutuksesta perustuu mitä ilmeisimmin samaan ajatteluun, joka on käynyt tutuksi jo sairauspäivärahan karenssipäiväkaavailusta, Selin huomauttaa. Päätöksistä heijastuu ihmiskuva, jota ei ole totuttu näkemään Suomessa politiikan toimeenpanossa. Hallitukselle kansalaiset ovat työtä mahdollisuuksiensa mukaan vältteleviä ja ilman todellista syytä sairastavia.

- Näyttää siltä, että hallitus satsaa kansanterveyden kohentamiseen tekemällä sairastamisesta yhä kalliimpaa. Se on lyhyt tie ja täysin ristiriidassa esimerkiksi eläkeiän nostamisen kanssa, Selin toteaa.

Lisäksi se uhkaa kasvattaa entisestään suuria terveyseroja sosioekonomisten ryhmien välillä. Jo tällä hetkellä alimmissa tuloluokissa olevat ihmiset käyttävät terveyspalveluita muita vähemmän.

- Kunnilla on oikeus jättää korottamatta palvelumaksuja hallituksen esittämällä tavalla. Kuntapäättäjien olisikin syytä käyttää säädöksen antamaa mahdollisuutta. HUS:n hallitus näytti jo esimerkkiä, että peruspalveluindeksin mukaiset korotukset riittävät, vetoaa Selin.