Tiedote - 05.02.2018 klo 14.00
Toimeentulo

PAMin kysely: Kiinteistöpalvelualan työntekijöiden usko oman taloustilanteen paranemiseen on romahtanut – Työnantajayritysten kasvuun riittää luottoa

Palvelualojen ammattiliitto PAMin suhdannebarometri kertoo, että joka neljäs palvelualan työntekijä epäilee oman taloutensa heikkenevän vuoden sisällä. Kyselyyn vastanneiden mielestä työnantajayritysten taloustilanne on vahva ja lisää kasvua on luvassa. Se ei kuitenkaan hälvennä työntekijöiden omaan toimeentuloon liittyviä huolia.

Palvelualojen ammattiliitto PAM julkaisee neljännesvuosittain suhdannebarometrin, jossa selvitetään alan työntekijöiden näkemyksiä taloustilanteesta. Viimeisen kolmen kuukauden aikana palvelualojen työntekijöiden huoli omasta taloudesta on lisääntynyt.

– Vastaajista joka neljäs (26 %) uskoo taloustilanteensa myös heikkenevän edelleen tulevan 12 kuukauden kuluessa.Kiinteistöpalvelualalla näkymien muutos on dramaattinen. Vielä kolme kuukautta sitten 34 prosenttia kyselyyn vastanneista alan työntekijöistä uskoi tilanteensa olevan paranemaan päin. Nyt tuo luku on puolittunut 17 prosenttiin, kertoo PAMin ekonomisti Olli Toivanen.

Tuoreessa Tilastokeskuksen kuluttajabarometrissä vain 8 % suomalaisista pelkäsi taloustilanteensa heikkenevän tulevan vuoden kuluessa.

– Tähän verrattuna palvelualojen työntekijät kokevat tilanteensa selvästi keskimääräistä synkempänä, Toivanen huomauttaa.

Työnantajayritysten tilanne nähdäänkin kyselyssä valoisampana. Edellisen kolmen kuukauden aikana työnantajan taloustilanteen kertoo parantuneen 28 % ja heikentyneen 13 % vastanneista. Tulevan vuoden aikana työnantajayritysten talouden uskoo paranevan edelleen jopa 36 % ja heikentyvän vain 10 % vastaajista.

Vaikka toimeentulon riittämättömyys huolettaa, yhä useampi kokeekin työpaikkansa suhteellisen pysyväksi.

– Melkein puolet vastaajista (48 %) eivät koe lainkaan työttömyyden uhkaa. Vastaava luku jäi vielä vuosi sitten 34 prosenttiin. Vaikka oman työpaikan koetaan olevan turvattu, vastaajat ovat huolissaan toimeentulonsa riittävyydestä, Toivanen toteaa.

Hän epäilee, että yksi syy toimeentulon riittämättömyyden tunteen lisääntymiseen voi olla, ettei työtunteja ole tarjolla riittävästi.

– Kokonaisuutena kyse on kuitenkin siitä, ettei ansiotaso ole seurannut kohonneita elinkustannuksia, Toivanen huomauttaa.

Kyselyssä tiedusteltiin ensimmäistä kertaa myös vastaajien arviota siitä, kuinka kauan heillä kestäisi saada uusi työpaikka, mikäli he nyt jäisivät työttömiksi.

– Melkein joka viides kyselyyn vastanneista (19 %) uskoo, ettei saa enää uutta työpaikkaa nykyisen työsuhteen päätyttyä. Vaihtelu eri toimialojen välillä on kuitenkin huomattavaa. Matkailu- ja ravintola-alalla vain 12 prosenttia vastaajista uskoo nykyisen työpaikan jäävän heidän viimeisekseen, Toivanen toteaa.

– Matkailu- ja ravintola-alalla työskentelee huomattavasti keskimääräistä suurempi osuus nuoria, ja erityisesti pääkaupunkiseudulla alaa vaivaa huutava työvoimapula. Kokonaisuutena heikko luottamus uuden työpaikan löytämiseen palvelualoilla on kuitenkin huolestuttavaa.

Tiedot perustuvat PAMin teettämään kyselyyn, joka toteutettiin 11.–24.1.2017. Kyselyyn vastasi 336 PAMin jäsentä. Heistä 91 prosenttia oli työsuhteessa ja 5 prosenttia työttömänä. PAM julkaisee suhdannebarometrin vuosineljänneksittäin.

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat