Jäsenpalvelu - 04.09.2020 klo 13.52

"Toivottavasti muutkin löytävät Urapalvelun”

Kuva: Gettyimages

Kaupan alalla työskentelevä Johanna on jo pitkään halunnut vaihtaa alaa. Uuden suunnan löytymiseen ja työnhaun ensimmäisten askelten ottamiseen hän sai apua PAMin Urapalvelusta.

Johanna lomautettiin kaupan alan työstä koronapandemian vuoksi ja hän halusi käyttää siitä syntyneen luppoajan hyödyksi. Hän on aikaisemmin opiskellut korkeakoulututkinnon digialalta ja päätti, että nyt jos koskaan olisi aika alkaa etsiä oman alan töitä verkkokaupan ja käyttöliittymien parista.

"Herranjestas mikä mahdollisuus, ajattelin, kun löysin Urapalvelun PAMin verkkosivuilta ja tajusin, että se on jäsenelle täysin ilmainen. Olin jo pitkään halunnut vaihtaa alaa ja kaivannut apua ensimmäisten askelten ottamiseen. Aiemmin olin kuitenkin jättänyt vastaavat palvelut väliin niiden kalliin hinnan vuoksi", Johanna kertoo.

Kun Johanna alkoi päivittää työnhakuvälineitään kuten CV:tään, hän huomasi kaipaavansa prosessiin apua. Silloin hän otti yhteyttä Urapalveluun.

"Pian sainkin jo sovittua ensimmäisen tapaamisen uraohjaajan kanssa. Aloittaessani, kävin ohjaajani kanssa läpi kaikki tämän päivän eri työhakemusmuodot. Täytyy myöntää, että meno on muuttunut aika paljon siitä, kun olen viimeksi hakenut töitä. Silloin tulostin Wordillä tekemäni CV:n ja lähetin sen postitse työnantajalle", hän jatkaa naurahtaen.

Ajatusten siemeniä

Johanna kertoo saaneensa yksityiskohtaista apua LinkedIn profiilin ja CV:n hiomiseen. Yhdessä ohjaajan kanssa he muokkasivat myös sanamuotoja ja asetteluja. Johanna kertoo oppineensa ajattelemaan uudella tavalla ja kiinnittämään huomiota asioihin, jotka eivät olleet käyneet hänellä aiemmin mielessä.

"Ohjaaja myös antoi minulle aina seuraavaa kertaa varten kotitehtäviä. Aluksi se tuntui hassulta, mutta pian huomasin, että tehtäviä tehdessäni sain uusia ideoita, ajatusten siemeniä, jotka auttoivat edistämään työnhakuprosessiani. Ohjaaja osasi lukea tilannettani hyvin ja tuntui tietävän, mikä on minulle sopivin toimintamalli ja millaista tukea kaipaan", hän sanoo.

Johanna kokee saaneensa Urapalvelusta paljon apua ja tukea työnhakuun. Erityisen kiitollinen hän kertoo olevansa kokemastaan, hyvin henkilökohtaisesta palvelusta. 

"Oli hyvä päästä juttelemaan kaikki mieltä askarruttaneet asiat halki ulkopuolisen ohjaajan kanssa. Keskustelun myötä ohjauskerroilla nousi esiin myös tärkeitä näkökulmia työnhakuun liittyen ja oivalsin paljon uutta," Johanna sanoo ja jatkaa

"Sama uraohjaaja pysyi rinnallani koko prosessin ajan. Kun tapaamisemme oli taputeltu loppuun, hän sanoi, että voin olla häneen yhteydessä vielä, kun työnhakuni etenee. Tällaista yksilöllistä palvelua pitäisi ehdottomasti olla tarjolla myös TE-palveluissa."

Työkalujen lisäksi myös asenne tuli päivitettyä

Johanna kertoo palanneensa lomautuksen jälkeen vielä vanhaan työhönsä, tosin päivitetyllä asenteella sekä rohkeudella.

"Nyt uskon itseeni ja osaamiseeni. Sain uraohjauksen avulla kirkastettua selkeän suunnan, jota kohti edetä. Sain myös uusia työvälineitä työnhakua varten ja haen aktiivisesti oman alan töitä nykyisen työni ohessa", hän kertoo ja lisää

"Toivottavasti muutkin löytävät tämän palvelun!"

Johanna, Helsinki, nimi muutettu

Toivoisin jäsentemme hyödyntävän palveluja enemmän

PAMin Työelämäpalveluihin kuuluvat sekä Urapalvelu että Työpaikkasivusto. Ne ovat kaksi toisiinsa nivoutuvaa palvelua, joissa on mahdollista hakea työpaikkoja, saada ajankohtaista tietoa alojen työmarkkinatilanteesta sekä kehittää työelämätaitoja ja omaa osaamista itsenäisesti tai valmentajan tuella.

Palvelut ovat suunnattu kaikille PAMin jäsenille ja uskon, että jokainen pamilainen voisi hyötyä niistä, olivat he sitten työssäkäyviä, työttömiä tai työelämään siirtyviä opiskelijoita.On hienoa kuulla, että olemme saaneet taas yhden positiivisen käyttökokemuksen lisää. Jäsenten kokemukset ja niistä saatu palaute ovat erityisen tärkeitä, sillä niiden avulla pystymme kehittämään palveluja vastaamaan paremmin jäsenten tarpeita.

Pääsääntöisesti palvelut ovat saaneet erittäin hyvää palautetta ja ne on koettu hyvin tarpeellisiksi. Siksi toivoisin, että näin hieno jäsenetu pääsisi jatkossa vielä useamman pamilaisen käyttöön.

Merja Westman
PAMin koulutuspäällikkö

Palvelualojen avoimet työpaikat

Jos olet vailla töitä, tutustu PAMin työpaikkasivustoon. Sieltä löydät kaikki palvelualojen työpaikat kätevästi yhdellä haulla. Työpaikkasivuston sisällön toimittaa Duunitori. 
Sivustolla voit tarkastella ja etsiä palvelualojen avoimia työpaikkoja hakuehtojen kautta. Voit rajata hakutulokset esimerkiksi sijainnin, ammattialan, työsuhdemuodon tai yrityksen mukaan. Voit myös tilata Työpaikkavahdin, joka toimittaa työpaikat suoraan sähköpostiisi.

PAMin työpaikkasivustolla voit myös halutessasi tutustua palvelualojen ajantasaiseen työmarkkinatilanteeseen. Työpaikkasivuston palvelut ovat avoinna kaikille kiinnostuneille.

Tutustu: tyopaikat.pam.fi.

PAMin Urapalvelu

PAMin Urapalvelussa voit varata ajan omaan henkilökohtaiseen valmennukseen, jonka painopisteen voit itse valita. Valmennus voi keskittyä esimerkiksi CV:n parantamiseen tai jonkin työelämän pulmatilanteen ratkomiseen. 
Palvelusta löydät myös kymmeniä eripituisia koulutusvideoita ja vuorovaikutteisia webinaareja. Maksuton palvelu on avoin kaikille PAMin jäsenille.

PAMin jäsen voi hyödyntää omavalmentaja –palvelun kolme kertaa ilmaiseksi. Valmennustunnin arvo on noin 100 euroa/tunti, joten kyseessä on rahanarvoinen jäsenetu.  

Tutustu: urapalvelut.fi/pam.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle