Työelämä - 26.03.2020 klo 14.13

Työpaikkojen säilyttäminen on nyt tärkeintä – paikallisissa sopimuksissa isoja vastaantuloja puolin ja toisin

Kuva: Gettyimages

Palvelualojen työpaikoilla tehdään nyt luovia ja rohkeita ratkaisuja työpaikkojen säilyttämiseksi, PAMin Jyrki Sinkkonen sanoo.

"Yhteinen ulkopuolinen uhka", PAMin kaupan alan neuvottelija Jyrki Sinkkonen sanoo  ja tarkoittaa tietenkin koronavirusepidemiaa.  Se saa palvelualoilla työnantajat ja työntekijät nyt lisäämään yhteistyötään.

"Puolin ja toisin tehdään nyt radikaaleja ratkaisuja",  Sinkkonen sanoo.

Kun yritykset ja työpaikat ovat vaarassa, paikallinen sopiminen on monissa yrityksissä keinona yrittää selvitä kuiville tästä 90-luvun lamaakin pahemmasta tilanteesta.

"Yrityksissä tehdään nyt luovia ja rohkeita ratkaisuja, jotta kriisistä selvitään yli mahdollisimman vähin vaurioin."

 

Loma- ja omavastuupäiviä


Jyrki Sinkkonen on paikallisten sopimisen kannattaja, nimenomaan sellaisen sopimisen, jossa työntekijää edustaa luottamusmies. Juuri luottamusmiehiltä ja yritysjohtajilta hän on kuullut, mitä palvelualojen yrityksissä on koronan vuoksi  sovittu.

Jyrki Sinkkosen mukaan yhteinen ulkopuolinen uhka yhdistää nyt työnantajia ja työntekijöitä.

”Yrityskohtaisesti on sovittu karanteeniin tai muihin poissaoloihin liittyvästä palkanmaksusta ja esimerkiksi omailmoituksen laajemmasta oikeudesta sairauden tai lapsen sairastumisen osalta.  Vastaavasti joustopuolella ovat olleet muun muassa vuosilomien, vuosivapaiden ja muiden vapaiden sijoittelu. Tämän lisäksi lomarahan vaihtaminen vapaaksi ja normaalista poikkeavien työtehtävien tekeminen ovat nousseet esille.”

”Valitettavasti kaikissa yrityksissä yhteistyön merkitystä ei ole arvostettu ja kyykyttäminen jatkuu kuten ennen epidemiaakin.”

Sopimuksia ei ole tehty vain niistä asioista, mistä työehtosopimuksen mukaan voidaan sopia paikallisesti.

”Ei kaikkea luovaa uutta kerrota meille liittoon. Ja miksi kerrottaisiin, jos kumpikin osapuoli on tyytyväinen?”

 

Pohditaan yhdessä, miten tästä selvitään

Aikanaan koronan tuoma syöveri on ohi.  Sinkkonen toivoo nykyisen lisääntyneen yhteistyön heijastuvan silloin palvelualojen  yrityksissä ja  työmarkkinaosapuolten kesken niin, että vastakkainasettelusta päästään eroon. 

"Kaupan liiton ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan kanssa se toimii hyvin jo. ”

PAM on maaliskuussa sopinut koronan vuoksi väliaikaisia poikkeuksia työehtosopimuksiin. Esimerkiksi kaupan alalla on lomautusilmoitusaikaa lyhennetty 14 päivästä 7 päivään, paikallisesti sopien 3 päivään, jos työpaikalla on oikein huono tilanne. Lomautettavaa työntekijää kirpaisee siinä se, että hän menettää palkkaa. Sinkkosen mukaan osaltaan sitä korvaa se, että lainsäädännössä on määrä poistaa työttömyysturvan 5 korvauksetonta omavastuupäivää.

Työnantajien ja työntekijöiden keskusjärjestöt ovat tässä kuussa esittäneet yhdessä monia väliaikaisia uudistuksia, joiden lakivalmistelun tuloksia odotetaan näinä päivinä.

Tärkeintä on Sinkkosen mukaan lopulta nyt se, että työpaikkoja turvataan. Maaliskuun 2020 kihlaus, hän maalailee.

”Isoin asia on se, että selvitään ja että pohditaan yhdessä, miten tästä selvitään. ”

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle