Uutinen - 05.12.2013 klo 10.10

Joulunajan arkipyhät vartiointi- ja hiusalalla sekä RAY:n työntekijöillä

Täältä voit lukea itsenäisyyspäivän sekä joulunajan arkipyhien vaikutukset työaikaan vartiointialalla, hiusalalla ja RAY:n työntekijöillä.

Vartiointiala

Joulunajan arkipyhät lyhentävät työaikaa seuraavasti vartiointialalla:

Itsenäisyyspäivä, jouluaatto, tapaninpäivä ja loppiainen lyhentävät jakson työaikaa, mikäli työntekijän työsuhde on kestänyt vähintään kolme kuukautta ennen arkipyhää ja hän ollut töissä työvuorolistan mukaisesti molemmin puolin arkipyhää tai ainakin toisena näistä päivistä, mikäli poissaolo on johtunut hyväksyttävästä syystä. 

Yksi arkipyhä lyhentää kuukausipalkkaisen työntekijän työaikaa 8 tunnilla. Viitenä päivänä viikossa työskentelevän osa-aikaisen työaikaa lyhennetään suhteutettuna 120 tunnin työaikaan, ja muille osa-aikaisille maksetaan työvuoron mukainen arkipyhäkorvaus enintään 8 tunnilta, mikäli hän on töissä arkipyhänä. Arkipyhän palkka maksetaan KTA:lla.

Arkipyhä annetaan lyhentämällä kyseisen jakson työaikaa työvuoro kerrallaan tai 30.4.2014 mennessä työnantajan määräämänä aikana.

Huomioi sunnuntai- ja erityislauantaikorotukset (TES 30 §) ja että arkipyhävapaa on työaikaan rinnastettavaa työaikaa.

Hiusala

Arkipyhät lyhentävät tänä vuonna hiusalan työaikaa seuraavasti:

Työaikaa lyhennetään viikolla 49 yhdellä päivällä itsenäisyyspäivän sijoittuessa perjantaille, sekä viikolla 52 kahdella päivällä, jouluaaton sijoittuessa tiistaille ja tapaninpäivän torstaille. Viikolla 1 työaika lyhenee yhdellä päivällä uudenvuodenpäivän vuoksi. 

Työajan lyhennys annetaan ylimääräisenä vapaapäivänä arkipyhäviikolla, arkipyhäviikkoa edeltävällä tai sitä seuraavalla viikolla. Muiden työpäivien pituutta ei lyhennetä eikä pidennetä.

Osa-aikatyöntekijälle työajanlyhennys lasketaan jakamalla sovittu työaika viidellä. Lyhennys voidaan antaa joko palkallisena vapaana tai vastaavana rahakorvauksena tehtyjen työtuntien lisäksi.

Provisiopalkkaisille maksetaan työajan lyhennystä vastaava tuntipalkka takuupalkan mukaan.

Huomioi tes 25§:n mukainen aattolisä mikäli työskentelet uudenvuodenaattona tai loppiaisaattona ja aattovapaat (tes 31§). 

RAY

Kuukausipalkkainen ansaitsee arkipyhävapaata kaksi päivää jokaista täyttä vuosineljännestä kohden. Kun loppiainen osuu muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi, kuukausipalkkainen ansaitsee kolme päivää arkipyhävapaata vuoden ensimmäiseltä vuosineljännekseltä. Vapaat on annettava kyseisellä tai viimeistään seuraavalla vuosineljänneksellä. Tasoittumisjakson työaika lyhenee vapaan määrällä.

Kirjoittanut: Annemari Anttila