Uutinen - 10.02.2014 klo 12.30

Kesko: Kunnioitamme ammattiosastojen päätöstä

Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo kertoo kunnioittavansa ammattiosastojen päätöstä asettaa kaupan omien merkkien ananasmehut kolmen päivän käsittelykieltoon.

Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo kertoo kunnioittavansa ammattiosastojen päätöstä asettaa kaupan omien merkkien ananasmehut kolmen päivän käsittelykieltoon.

- Olemme tietoisia varastotyöntekijöiden ammattiosastojen tekemästä päätöksestä. Käsittelykielto koskee Ruokakeskon osalta Pirkka-ananasmehua. Ammattiosastot ovat ilmoittaneet meille, että heidän päätöksensä liittyy Finnwatchin julkaisemaan seurantaraporttiin kaupan omista merkeistä. Kunnioitamme ammattiosastojen päätöstä ryhtyä käsittelykieltoon, sanoo Kalervo tiedotteessa.
 
Keskosta kerrotaan myös, että yritys on ryhtynyt lisäselvityksiin Finnwatchin seurantaraportin ilmestyttyä.

- Pyysimme auditoinnit tehneeltä Bureau Veritakselta selvitystä auditointitulosten ja Finnwatchin raportin löydösten välisestä ristiriidasta. Olemme saaneet Bureau Veritaksen selvityksen. Selvityksen perusteella on ilmeistä, että tulosten luotettavuuden varmistamiseksi Vita Food Factoryssa on suoritettava pikaisesti uusinta-auditointi. Vita Food Factorylle on ehdotettu uutta BSCI-auditointia maaliskuulle. Sen jälkeen on aika tehdä johtopäätöksiä, totesi Kelervo.

Kalervo kertoo myös, että Kesko uskoo yhteistyöhön, eikä ostojen lopettaminen paranna tehtaiden työoloja. Ensisijaisesti on luotava yhteinen toimintamalli, jolla varmistetaan tuotannon vastuullisuus jokaisessa toimitusketjun portaassa, hän toteaa.

Kirjoittanut: Annemari Anttila