Uutinen - 25.08.2014 klo 09.15

G4S lopettamassa Israelin miehitysvallan tukemisen Palestiinassa

G4S:n johtaja Ashley Almanzan mukaan yhtiö lopettaa miehityskoneistoa suoraan tukevat sopimuksensa kolmen vuoden kuluessa. Vetäytymispäätös ei johdu moraalisista syistä vaan rahasta.

Tanskalais-brittiläinen vartiointialan jätti G4S jättää uusimatta Israelin miehitystä Palestiinassa tukevat sopimuksensa, kertoi Financial Times kesällä. Yhtiö myy palvelujaan useille vankiloille, muun muassa pahamaineiselle Oferin vankilalle miehitetyllä Länsirannalla. Sinne lukitaan palestiinalaisia ilman oikeudenkäyntiä tai syytettä.

Israelin G4S työllistää 8 000 ihmistä. He työskentelevät sekä Israelissa että miehitetyssä Palestiinassa. Vankiloiden lisäksi yhtiö tukee Israelin miehitysvaltaa palveluillaan rajatarkastuksissa, miehitysalueen poliisilaitoksissa sekä Palestiinassa laittomasti toimivissa israelilaisissa yrityksissä ja siirtokunnissa.

G4S:n johtaja Ashley Almanza kertoi Financial Timesille, että yhtiö lopettaa miehityskoneistoa suoraan tukevat sopimuksensa kolmen vuoden kuluessa. Mahdollisen vetäytymisen laajuudesta ei ole tarkempia tietoja.

Vetäytymispäätös ei johdu moraalisista syistä vaan rahasta. Yhtiön tilaama selvitys tiivistää Israelin "siirtokuntien perustamiseen liittyvän palestiinalaisten oikeuksien loukkauksia, mutta palestiinalaisten häätäminen, maan takavarikointi ja asukkaiden pakkosiirrot perustuvat lakiin." Yhtiö tarkoittaa Israelin lakia.

Sopimukset siirtyvät kilpailijoille

Laaja protestiliike on aiheuttanut sen, että G4S:n on ollut vaikeampi saada uusia sopimuksia. Se on myös menettänyt niitä.

Paha isku oli kun Melinda ja Bill Gatesin säätiö myi keväällä 138 miljoonan euron osakkesalkkuaan yhtiössä. Turvayrityksen toimien kritiikki mustasi jo säätiönkin mainetta.

Sopimuksia G4S:n kanssa on lakkautettu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Joukossa on ammattiliittoja eri maista. Erityisesti apatheid-hallinnon yhä muistavassa Etelä-Afrikassa G4S:llä on ollut vastatuulta.

Keväällä Britannian yleisradioyhtiö BBC antoi sadan miljoonan euron sopimuksen kilpailija First Securitylle. Oslon ja Bergenin yliopistot eivät enää käytä G4S:n palveluja. Eräät kirkolliset yhteisöt Tanskassa ja Ruotsissa ovat samoin lopettaneet yhtiön käytön.

Israelista tulee G4S:lle yksi prosentti sen liikevaihdosta. Kj?benhavn Frederiksberg Nattevagt -nimellä vuonna 1901 aloittanut yhtiö on nykyään maailman isoimpia yksityisiä työllistäjiä. Sillä on 618 000 työntekijää 120 maassa.

Heikki Jokinen

Stop G4S -verkoston kotisivu: http://stopg4s.net/