Uutinen - 16.09.2015 klo 13.54

Kysymyksiä ja vastauksia poliittisesta mielenilmauksesta

Kysymyksiä ja vastauksia poliittisesta mielenilmauksesta

Perjantain poliittinen mielenilmaus herättää kysymyksiä - kokosimme tähän vastauksia.

Jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä! PAM on ilmoittanut perjantaina tapahtuvasta mielenilmauksesta valtakunnansovittelijalle ja työnantajaliittoihin. Mielenilmaus kohdistuu Suomen hallituksen toimintaan. Mielenilmaus tapahtuu eri puolilla Suomea perjantain aikana. PAM on myös kehottanut PAMin aloilla työskenteleviä lopettamaan työnteon mielenilmauksen ajaksi, vaikka ei pääsisikään osallistumaan Rautatientorin mielenilmaisuun. Paluu töihin tapahtuu sitä mukaa, kun se on käytännössä mahdollista.

Mikäli työpaikassasi on luottamusmies, saat häneltä lisätietoja. Puhukaa mielenilmauksesta yhdessä työporukan kanssa ja tehkää yhdessä päätös, miten siihen osallistutte. Eri liitot ovat tehneet erilaisia rajauksia mielenilmauksen ajaksi, joten jos työskentelet muulla kuin PAMin alalla, saat ohjeistuksen kyseisen alan ammattiliitolta. Mielenilmaus on laillinen, ja sinulla on siihen täysi oikeus osallistua ilman minkäänlaisia jälkiseuraamuksia.

Milloin ja missä?

Mielenilmaus on perjantaina 18.9. klo 11–13 Helsingin Rautatientorilla. Mikäli et pääse paikalle, mutta haluat silti osallistua, voit PAMin aloilla osallistua lopettamalla työnteon klo 11–13 välisellä ajalla. Puhukaa asiasta työporukan kesken. Ole yhteydessä myös omaan luottamusmieheesi. Eri liitot ovat tehneet erilaisia rajauksia mielenilmauksen ajaksi. Pamilaisilla aloilla mielenilmaus tapahtuu klo 11-13.

Keitä kaikkia mielenilmaus koskettaa?

Mielenilmaus koskettaa kaikkia PAMin aloja ja työtehtäviä, myös esimiehiä.

Miten pääsen paikalle / kuljetukset?

SAK:n aluetoimistot järjestävät bussikuljetuksia ympäri Suomen. Yhteiskuljetuksista on tehty koonti tapahtuman fb-sivulle. Listaa päivitetään ajantasaisesti sitä mukaan, kun tiedot täsmentyvät ja lisääntyvät.

Bussikuljetukset eivät maksa osallistujille mitään. Myös jotkut ammattiosastot järjestävät omia bussikuljetuksiaan. Seuraa aktiivisesti nettisivujamme sekä tykkää tapahtumasivusta niin saat lisätietoja. Klikkaa tapahtumasivulla "Osallistun", ja olet hengessä mukana, vaikket paikalle pääsisikään.

Voinko tosiaan osallistua mielenilmaukseen ihan noin vain?

Kyllä voit. Puhu asiasta oman luottamusmiehesi sekä työporukkasi kanssa ja osallistukaa kaikki mielenilmaukseen. PAM on ilmoittanut mielenilmauksesta valtakunnansovittelijalle ja työnantajaliittoihin. Mielenilmaus on laillinen ja sinulla on siihen oikeus osallistua.

Pitääkö minun ilmoittaa työnantajalle etukäteen osallistumisestani mielenilmaukseen?

Ei tarvitse, koska kyseessä on maan hallitukseen kohdistuva poliittinen mielenilmaus, on sinulla siihen loukkaamaton oikeus osallistua. On hyvän tavan mukaista ilmoittaa mielenilmaukseen osallistumisesta ennen töistä lähtöä työnantajalle. Työnantajalla ei ole oikeutta kerätä nimilistoja mielenilmaukseen osallistuvista ja osallistumattomista. Mielenilmaukseen osallistuminen ei aiheuta sinulle mitään seuraamuksia.

Epäilen, että työni on sellaista, että en voi ilmaista mieltäni. Mitä teen?

Ole yhteydessä omaan luottamusmieheen ja mikäli työpaikallasi ei ole luottamusmiestä, ota yhteyttä liittoon. Pääsääntöisesti PAMin aloilla on mahdollista ilmaista mieltä ilman, että ns. hätätyön tunnusmerkit täyttyvät.

Koskeeko mielenilmaus liittoon kuulumattomia?

Kyllä koskee. Kyseessä on yleinen poliittinen mielenilmaus, johon voivat osallistua kaikki työntekijät. Liiton jäsenenä sinulla on toki tukenasi sekä luottamusmies että liitto, mikäli tukea tarvitset.

Onko tämä nyt pakollinen vai vapaaehtoinen?

Poliittinen mielenilmaus on kaikkien laillinen oikeus, mutta jokainen tekee päätöksen itse. PAM kehottaa kaikkia osallistumaan. Asiasta kannattaa jutella työkavereiden ja luottamusmiehen kanssa. Luottamusmiehet myös ohjeistavat tarkemmin toiminnasta. Kyse on koko palkansaajaliikkeen mielenilmauksista, jotka kohdistuvat hallituksen pakkotoimia palkansaajaa kohtaan sekä koko työehtosopimusyhteiskunnan romuttamista vastaan.

Miten osallistuminen muotoillaan esimiehelle pienemmissä ravintoloissa tms.?

Ilmoitat esimiehellesi, että osallistut lailliseen poliittiseen mielenilmaukseen. Työnantaja ei voi kieltää osallistumistasi.

Voiko työnantaja muuttaa työvuorolistoja mielenilmauksen vuoksi?

Ei voi. Mielenilmaus ei oikeuta työnantajaa muuttamaan ennalta ilmoitettuja työvuoroja.

Olen töissä perjantaina, voinko silti osallistua mielenilmaukseen?

Kyllä voit. Ilmoita lähtiessäsi työnantajalle ja huolehdi normaaleista työn lopettamistöistä ennen lähtöä.

Mitä jos työnantaja ilmoittaa, että esimies tulee hakemaan töihin, kun julkiset eivät kulje?

Hieno ele työnantajalta ja osoittaa sinun tärkeyden työssäsi. Voit luonnollisesti tähän suostua.

Voiko työnantaja purkaa työsuhteeni osallistumiseni vuoksi?

Työntekijän osallistuminen lailliseen poliittiseen mielenilmaukseen ei oikeuta työnantajaa purkamaan tai irtisanomaan työsuhdetta eikä päättämään koeajalla olevan tai määräaikaisen työsuhdetta. Työnantaja ei saa syrjiä mielenilmaukseen osallistuvaa työntekijää esim. kun päätetään työtunneista, työajoista, palkankorotuksista ym. asioista. Mikäli koet painostusta tai sinua estetään osallistumasta mielenosoitukseen, ilmoita siitä välittömästi omalle luottamusmiehellesi tai liittoon.

Saanko palkkaa mielenilmauksen ajalta?

Työnantajan ei ole pakko maksaa palkkaa siltä ajalta, jona osallistut mielenilmaukseen.

Entä jos en pääse töihin, koska julkiset liikennevälineet eivät kulje?

Varaudu tilanteeseen jo hyvissä ajoin ja selvitä mahdollisuudet esim. kimppakyyteihin. Mikäli et pääse millään työpaikallesi, ilmoita siitä työnantajallesi. Työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvoitetta tältä ajalta, mutta työnantaja voi palkan niin halutessaan sinulle maksaa. Mitään muita vaikutuksia poissaolollasi ei ole.

Jos työvuoroni alkaa klo 11, menenkö töihin vasta klo 13?

Kyllä juuri näin. Ilmoita tästä etukäteen työnantajallesi.

Jos lastentarhat ovat perjantaina kiinni, enkä siis saa lapsia hoitoon, mitä teen?

Ilmoita työnantajallesi ongelmasta. Mikäli työnantaja ei pysty järjestämään lastenhoitoa, voit jäädä kotiin lasta hoitamaan. Työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvoitetta tältä ajalta, mutta työnantaja voi palkan niin halutessaan sinulle maksaa. Mitään muita vaikutuksia poissaolollasi ei ole.

Maksaako liitto minulle korvausta menetetystä palkkatulosta?

Ei maksa. Voit tiedustella korvausta omalta ammattiosastoltasi.

Miten töihin paluu tapahtuu?

Mielenilmauksen jälkeen palataan töihin ennalta laaditun työtuntiluettelon mukaisesti.

Työskentelen ei-pamilaisella alalla, mutta kuulun edelleen PAMiin. Mistä saan tietoa siitä kuinka minun tulee toimia?

Saat neuvoja ja toimintaohjeet siltä liitolta, joka edustaa tekemääsi työtä.

Milloin PAMiin liittyminen astuu voimaan?

Jäsenyys alkaa siitä, kun liittymislomake (sähköinen tai paperinen) on saapunut PAMiin. Jokainen uusi liittynyt jäsen saa ensimmäiseksi PAMin vahvistuksena tekstiviestin tai kirjeen. Niiden saamisessa voi nyt kestää hieman normaalia kauemmin, koska jäsentulva on merkittävä, mutta liiton jäsenyyden luoma turva on voimassa siitä lähtien kun liittymislomake on liittoon saapunut.

Lue myös

PAM kehottaa kaikkia palvelualan työntekijöitä osallistumaan mielenilmaukseen