Uutinen - 17.09.2015 klo 14.04

Mielenosoittajille tukea ympäri maailman

”Siskot ja veljet, älkää uskoko pelottelua talouden tuholla. Seiskää tulevat kuukaudet rinta rinnan niin voitto on teidän.”

Suomen hallituksen julkistamat toimet kilpailukyvyn parantamiseksi herättävät ihmetystä ja huolta ympäri maailman. Ammattiliitot ja järjestöt Pohjoismaista Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan tuomitsevat hallituksen esittämät työelämän heikennykset.

"Suomen hallitus rajoittaa työmarkkinajärjestöjen vapaata neuvotteluoikeutta. Se ei ole hyväksyttävää", toteaa Pohjolan ammatillinen yhteisjärjestö PAY.

"Ilmaisemme täyden tukemme PAMille ja SASKille taistelussa työntekijöiden oikeuksien puolesta. PAM ja SASK ovat ASPEKille strategisia kumppaneita, joiden tukea tarvitsemme vielä paljon. Tuemme PAMia jokaisessa taistelussa, jotta oikeus ja työntekijöiden hyvinvointi toteutuisi", sanovat indonesialaisen ASPEKin puheenjohtaja Mirah Sumirat ja pääsihteeri Sabda Pranawa Djati.

ASPEK on indonesialainen palvelualojen liitto, jonka toimintaa PAM on tukenut kuusi vuotta ulkoministeriön rahoittaman ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin hallinnoiman kehitysyhteistyöhankkeen kautta.

Paraguaylainen vartijoiden liitto Sitepropasa osoittaa myös kirjeessään tukensa suomalaisille työntekijöille:

"Me olemme hengessä mukana 18.9. Vaatimuksenne ovat oikeutettuja, taloudellisesti järkeviä ja oikeudellisesti perusteltuja. Työttömyysvakuutus, ylityö- ja sunnuntaikorvaukset sekä sairaus- ja vuosilomat ovat työntekijöiden oikeuksia, ja työntekijöiden oikeudet ovat ihmisoikeuksia."

"Siskot ja veljet, älkää uskoko pelottelua talouden tuholla. Seiskää tulevat kuukaudet rinta rinnan niin voitto on teidän", Sitepropasan pääsihteeri Mario Arturo Lomaquis kirjoittaa.

Solidaarisuusviestejä ovat lähettäneet myös mm. matkailu- ja ravintola-alan työntekijöiden maailmanliitto IUF, palvelualojen maailmanliitto UNI ja Euroopan palvelualojen kattojärjestöt.

IUF on aloittanut LabourStartin kautta kampanjan, jossa vaaditaan Suomen hallitusta hylkäämään ehdotetut lakiuudistukset ja aloittamaan rakentavat neuvottelut suomalaisten liittojen kanssa.

"Hallituksen suunnitelmat osuisivat voimakkaimmin haavoittuvimpiin työntekijöihin, ja ne ovat selviä ILO-sopimusten sekä kansainvälisten ja eurooppalaisten ihmisoikeussopimusten rikkomuksia", todetaan LabourStartin kampanjakirjeessä Suomen pääministerille.

Suuri määrä solidaarisuusviestejä on kerätty myös SASKin sivulle. SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen kommentoi tilannetta näin:

– On mielenkiintoinen asetelman muutos, että tukiviestejä sataa kehitysmaiden ammattiliitoilta, jotka itse ovat saaneet tukea meiltä. Kansainvälinen solidaarisuus toimii onneksi molempiin suuntiin.

 

 

Teksti: Josetta Nousjoki

 

Uusimmat

Suosituimmat