Uutinen - 18.09.2015 klo 14.39

"Pienistä palkoista ei ole varaa leikata"

PAMin osasto 069 mielenosoituskahvilla näytettiin Juha Sipilälle keltaista korttia. Osa olisi halunnut antaa pääministerille suoraan punaisen kortin. .Kuva: Arto Jokela

Kupittaan Citymarketin väki ei hyväksy sairauslomaheikennyksiä.

Turussa Kupittaan Citymarket pidettiin hallituksen vastaisen mielenilmauksen ajan avoinna esimiesten ja vuokratyöntekijöiden voimin. Omasta väestä mielenilmaukseen osallistuivat lähes kaikki, noin 30 työvuorossa ollutta työntekijää.

Kassalla työskentelevä Heli Hamaro sanoo, että eniten Citymarketin henkilökuntaa suututtavat hallituksen kaavailemat lisien poistot ja sairaslomiin kaavaillut muutokset.

– Kassalla teemme työtä hyvin tartunta-alttiissa ympäristössä, Hamaro muistuttaa.

Hän sanoo myös, että pienipalkkaisille kaupan työntekijöillä lisillä on todella suuri merkitys.

– Hallitus tekee hölmösti. Vie pienestä palkasta, mutta joutuu antamaan ihmisille rahaa elämiseen sossun luukulta, sanoo Hamaro.

Tunteja lisää, kiitos!

Mieltä osoitettiin Turussa myös PAMin osasto 069:n toimistossa. "Mielenosoituskahvilla" oli jo puoleenpäivään mennessä käynyt reilusti päälle 50 pamilaista.

Tilaisuuteen osallistuivat myös Halosella osastovastaavana työskentelevä Eija Silén ja Stockmannilla myyjänä työskentelevä Maarit Hietanen. Sekä Silenin että Hietasen työpaikoilta työntekijät olivat vahvasti mukana mielenosoituksen ulosmarssissa.

He pitivät irvokkaina hallituksen puheita työajan lisäämisestä, sillä kaupan alalla suurin osa myyjistä on osa-aikaisia. 

- Ottaisin heti sata lisätuntia, sanoo 30-tuntista työviikkoa tekevä Hietanen.

He korostavat myös lisien merkitystä palkkauksessa.

Siléniä suututtaa hallituksen tapa sanella, mitä pitäisi tehdä ja leikkauslistan käsittely mediassa, jossa työntekijäryhmiä on asetettu keinotekoisesti vastakkain.

Kirjoittanut: Arto Jokela

Uusimmat

Suosituimmat