Uutinen - 25.11.2015 klo 14.35

Hyvän tahdon kysymys

Hyvän tahdon kysymys

Vaatemyyjä Taru-Irene Ipatti kaipaa lisää tietoa myymiensä vaatteiden alkuperästä. Kuva: Annika Rauhala

Vaateteollisuuden kannattavuus tuskin kaatuisi siihen, että tuotanto olisi eettisesti kestävää. Pamilainen vaatemyyjä katsoi The True Cost -dokumentin, ja tiedonjano heräsi.

Emme oikeastaan tiedä, mikä on vaatteittemme todellinen hinta. Ongelmana on, että kaikessa on kyse tuottavuudesta, vaikka todellisuudessa kaikessa pitäisi olla kyse ympäristöstä, koko planeetasta, ihmisistä kaltereiden takana silloin, kun tulipalo syttyy.

Ajatus lausutaan Helsingin Kino Engelissä marraskuussa Puhtaat vaatteet -verkoston kutsuvierasnäytöksenä esittämässä The True Cost -dokumenttielokuvassa, joka myllää vaateteollisuuden takana piileviä massiivisia ongelmia. Amerikkalaisohjaaja Andrew Morgan on kiertänyt eri maailman kolkissa; siellä missä vaatteita suunnitellaan, markkinoidaan ja kulutetaan, sekä siellä, missä niiden raaka-aineet kasvatetaan, jalostetaan ja lopulta ommellaan kankaista vaatteita.

Valkokankaalla bangladeshilainen äiti ja tekstiilityöntekijä Shima kertoo arjestaan tehtaalla. Pomot pahoinpitelivät työntekijät, jotka halusivat järjestäytyä ja neuvotella työoloistaan. Shima vie pienen tyttärensä kaukaiseen kotikyläänsä sukulaisten hoiviin, koska ei pysty kaupungissa huolehtimaan lapsesta. Länsimaisen yleisön olo on tukala, kun läpi tarinan reippaana esiintynyt Shima toteaa itkien, ettei halua kenenkään käyttävän vaatteita, jotka on tehty ”meidän verellämme”. Shima viittaa tehdasonnettomuuksiin, joista pahin koettiin vuonna 2013, kun Rana Plaza -tehdas romahti Bangladeshissa. ”Lakatkaa puhumasta heidän olojensa parantamisesta. Puhukaa systeemin parantamisesta”, elokuva vaatii.

Kino Engelin katsomossa istui myös PAMin solidaarisuusverkoston jäseniä. Vaatemyyjä Taru-Irene Ipatti oli vaikuttunut näkemästään, mutta käytännönläheisellä tavalla. Kotona hän tutustui heti netissä tarkemmin tehtaiden palo- ja rakennusturvallisuuteen tähtäävään Bangladesh Accord -sopimukseen.

– En tiennyt siitä juuri mitään aiemmin. Hämmästyin, miten vähän suomalaisia yrityksiä on mukana. Vain muutama. 

Ipatti työskentelee naistenvaateliikkeessä Itäkeskuksen Itiksessä.

– Joskus harvakseltaan asiakkaamme kyselevät vaatteiden alkuperää, ja täytyy sanoa, että meillä on siitä hyvin vähän tietoa, luottamusmiehenäkin toimiva myyjä sanoo. Kaikkiin tuotteisiin ei ole merkitty valmistusmaata. Kerran asiakas tiedusteli Ipatilta tarkempia tietoja työoloista, joissa Jackpotin paita on valmistettu. Ipatti tiesi, että valmistusmaa on Kiina, mutta ei sen enempää. Niinpä hän pyysi tietoja työnantajaltaan, joka vastasi pahoitellen tietävänsä vain, että tuotantolaitoksissa vieraillaan säännöllisesti.

– Mutta kun ei sekään paljon kerro, että mitä se sitten tarkoittaa ja millaiset ne työolot todella ovat. Ei liene tavatonta, että tehtailla valmistaudutaan tällaisiin vierailuihin, jos niistä tiedetään etukäteen.

Elokuvan jälkeen Ipatti jäi miettimään myös, mikä on tavallisen kuluttajan rooli "systeemin parantamisessa": etteivät ihmiset tekisi liikaa töitä liian pienillä palkoilla ja kuolisi työpaikoilleen. Ettei luonto tuhoutuisi välinpitämättömän viljelyn ja muun tuotannon alla.

– En ihan usko siihen jaloilla äänestämiseen. Onhan se oikeasti vain hyvän tahdon kysymys, että valmistusportaan palkat nousevat.

Tekstiilityöntekijöiden palkkoihin vaikuttaisi merkittävästi pienikin myönnytys vaateteollisuuden jättibrändeiltä, jotka nyt maksimoivat voittonsa halpatuotannon avulla. Jälleenmyynnin osalta Ipatti tietää, että kaikki maksaa: logistiikka, verot ja niin edelleen.

– Mutta jostain se on nitistettävä.

Vaikka tekstiilityöntekijä saisi elämiseen riittävää palkkaa ja tekisi töitä turvallisissa työoloissa, länsimainen kuluttaja ei vielä maksaisi montaakaan euroa enemmän vaatteestaan.

Kirjoittanut: Sini Saaritsa

Uusimmat

Suosituimmat