Uutinen - 29.11.2015 klo 20.32

SAK:n työvaliokunta: EK vaikeutti neuvottelutilannetta

EK:n irtauduttua keskitetyistä työmarkkinasopimuksista SAK edellyttää työnantajilta ja maan hallitukselta sitoutumista kolmikantaiseen lakien valmisteluun.

SAK ei ole valmis työmarkkinaratkaisuun ilman selkeää näkymää hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisen lainsäädäntövalmistelun jatkumisesta työelämään ja työttömyysturvaan liittyvissä asioissa.

SAK edellyttää lisäksi Postin työehtokiistan ratkaisemista, ennen kuin työmarkkinaratkaisu voi syntyä. SAK:n työvaliokunta pitää mahdottomana sopia yhteisestä työmarkkinaratkaisusta, kun samaan aikaan työnantajat ovat tuntuvasti heikentämässä yhden alan työntekijöiden ehtoja.

SAK:n työvaliokunta totesi sunnuntaina järjestön syyskuisen esityksen olevan edelleen tarjolla työmarkkinaratkaisun pohjaksi. Työvaliokunta edellyttää, että neuvottelutulos on valmis maanantaina 7. joulukuuta, jolloin SAK:n hallitus on koolla arvioimassa tilannetta.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on ilmoittanut jäävänsä ulos mahdollisesta keskitetystä työmarkkinaratkaisusta.