Uutinen - 04.12.2015 klo 11.44

"Hyväksykää aloite, se on kansan tavoite"

Teemu Kokkonen (oik.) osallistui kansalaisaloitteen viemiseen puhemiehelle. Kuva: Pekka Sipola

Operaatio Vakiduuni keräsi 62 515 nimeä kansalaisaloitteeseen, jolla halutaan lopettaa vastentahtoiset nollatuntisopimukset. Varastotyöntekijä Teemu Kokkosen mielestä kampanja on jo vaikuttanut.

Kansanliike Operaatio Vakiduunin aktiiveille perjantai oli tärkeä päivä. He kokoontuivat Helsinkiin viemään kansalaisaloitettaan eduskunnan puhemiehelle Maria Lohelalle. Kansalaisaloitteeseen kertyi nimiä riittävä määrä, 62 515, jolloin eduskunnan on otettava se käsittelyynsä. Nimiä pitää olla vähintään 50 000.

Aloitteella halutaan vahvistaa pätkätyöntekijöiden asemaa säätämällä laki, joka takaisi 18 tunnin minimiviikkotyöajan niille, jotka sitä haluavat.
Joidenkin kymmenien ihmisten joukossa on myös uunituore PAMin jäsen, varastotyöntekijä Teemu Kokkonen. Hän on itsekin nollasopimuksella, tarvittaessa töihin kutsuttavana.

– Töissä on vakiporukka, kaikki ovat nollasopparilla, Kokkonen sanoo.

Hän arvioi, että nollasopimuksilla työnantaja hakee joustoa ja keinon siirtää tiettyjä riskejä työntekijän kannettavaksi.
Kokkonen on kumminkin tyytyväisenä huomannut, että näkyvästi esillä ollut kampanja on tehonnut jo ennen eduskunnan pakeille pääsyä. Ainakin hänen oma työnantajansa on herännyt epäkohtaan. On ollut puhetta, että kaikki varastotyöntekijät vakinaistettaisiin toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin.

– Koen, että kampanjalla on ollut vaikutusta, Kokkonen sanoo.


Tilastokeskuksen mukaan 26 000 työntekijää tekee täyttä 7,5 tunnin päivää nollasopimuksella. Kampanjan mukaan muun muassa siksi, että näin halutaan kiertää esimerkiksi irtisanomissuojaa. Nollasopimuksia on arvioitu olevan yli 80 000 työntekijällä.


Toimeentulo työstä


Matkalle Eduskuntatalolle aktiivit huutavat: "Hyväksykää aloite, se on kansan tavoite. "

Aloite menee nyt todennäköisesti työ- ja tasa-arvovaliokunnan käsittelyyn. Kampanjan aktiivit ovat olleet etukäteen yhteydessä valiokunnan jäseniin, ja tuntuma on, että aloite saa siellä puoltavan lausunnon, kertoo kampanja-aktivisti Mika Kolehmainen. Aloite on hänen mukaansa saanut kannatusta eri puolueissa.

Myös alusta asti kampanjassa mukana ollut Kokkonen on ollut yhteydessä pariin kansanedustajaan. Hänestä tuntuu, että ainakin eräällä Ruotsin suomalaisen kansanpuolueen RKP:n kansanedustajalla oli ymmärrystä asialle.

Operaatio Vakiduunin aktiivien iskulauseita on Pikkuparlamentin puistossa kuuntelemassa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Hän pitää nollasopimusten kieltämistä tärkeänä asiana.

– Lakialoite etenee, jos se on SDP:stä kiinni, Rinne sanoo.

Nollatuntisopimukset voivat heittää työntekijän ansioita miten sattuu. Rinne kertoo tietävänsä erään työntekijän, joka yhtenä kuukautena tienasi 1700 euroa ja seuraavana 67 euroa.

– Ei semmoisella voi elää, Rinne sanoo.

Mikrofonin takaa löytyy Petri Ahokangas. Vaikka nimien keruu nyt loppui, niin kampanja jatkuu tästäkin eteenpäin. Hän haluaa, että työntekijä saa toimeentulonsa palkkana.

– Toimeentulo työstä eikä tukiaisista.

Kirjoittanut: Marja Ikkala

Suosituimmat