Uutinen - 28.12.2015 klo 11.44

Tanskassa sovittiin, ettei ulkoistus saa kiristää siivoojien työtahtia

Ammattiliitto neuvotteli Tanskassa kuntien ulkoistamille siivoojille mittavat korvaukset sekä takuun siedettävästä työtahdista.

Julkinen ala on viime vuosina ulkoistanut monia siivoojia yksityisille yrityksille Tanskassa. Tähän on valitettavan usein liittynyt työtahdin kiristäminen työtunteja ja palkkoja leikkaamalla.

3F-ammattiliitto ilmoitti joulukuussa, että se on solminut yksityisen alan työnantajajärjestön kanssa sopimuksen, joka takaa ulkoistetuille siivoojille julkisen alan työehtosopimuksen mukaiset edut. Tämä järjestely on voimassa kunnes työehtosopimus umpeutuu maaliskuussa 2018.

Työnantajat suostuvat samalla maksamaan mittavan korvauksen ulkoistetuille siivoojille. Osapuolet eivät paljasta summaa, mutta liiton mukaan kyse on miljoonista Tanskan kruunuista.

Oleellinen osa sopimusta on se, että työtahtia ei saa kiristää yli julkisen alan sopimuksen salliman tason. Osapuolet perustavat yhteisen ryhmän, joka voi nopeasti saapua työpaikoille arvioimaan työtahtia.

Lisäksi sovittiin, että ulkoistamisen yhteydessä pidetään työntekijöille yhteinen tiedotustilaisuus ja heille valmistetaan tiedotusaineistoa.

Sopimuksen syntyyn vaikutti liiton aktiivisuus ulkoistamisen epäkohtien korjaamisessa. Liiton edustajat ovat kiertäneet työpaikkoja ja seuranneet työtahdin muutoksia. Kiristyneet nopeusvaatimukset sekä lyhennetyt työajat ovat aiheuttaneet pulmia ja levottomuutta työpaikoilla, jopa mielenosoituksia.

Liitto kamppaili oikeudessakin tapauksita, joissa kuntien ulkoistamien siivoojien työtunteja oli vähennetty työmäärän pysyessä ennallaan. Siivousyritykset sanoivat, että työnjohto-oikeus sallii heidän nostavan vaadittua työmäärää 30 prosentilla.

Viime vuonna Tanskan työtuomioistuin päätti, että tämä ei ole laillinen käytäntö. Siivouksen ulkoistaminen ei ole pätevä syy työmäärän kasvattamiseen.

3F-liitto otti yhteyttä työpaikkoihin, joihin siivousta oli ulkoistettu ja seurasi oikeuden päätöksen totetumista. Tämä toiminta auttoi nyt työnantajien kanssa solmitun sopimuksen syntyä.

Kirjoittanut: Heikki Jokinen