Uutinen - 11.02.2019 klo 13.20
Eduskuntavaalit

”Haluan nukkua yöni hyvin” - luottamusmies kannustaa kaikkia toimimaan NYT!

Aluepääluottamusmies Niina Ylisirniö kiertää työpaikoilla ja puhuu työkavereiden kanssa politiikasta:

Aluepääluottamusmies Niina Ylisirniö kiertää työpaikoilla ja puhuu työkavereiden kanssa politiikasta:" Pieneltä ihmiseltä ja pienestä palkasta ei voi enää enempää leikata." Kuva: Antti Leinonen

Pian päättyvä Sipilän hallituskausi on tuntunut oululaisen aluepääluottamusmiehen Niina Ylisirniön arjessa. Siksi hän kiertää nyt ahkerasti toimipaikkojaan Vapaiden valtakunta -kampanjan tukijana puhumassa vaaleista.

Kohdatessaan työkavereitaan, hän rohkaisee heitä lähtemään mukaan Vapaiden valtakuntaan tukijaksi, eli antamaan äänestyslupauksen.

”Kikyilyt ja sen jälkeen viime keväänä kohdatut vaikeudet työehtosopimuskierroksella ovat olleet tiukkaa aikaa. Politiikka vaikuttaa kaikkeen ja Elinkeinoelämän keskusliiton hyvät suhteet nykyhallitukseen ovat näkyneet. Minä ainakin haluan jatkossa nukkua yöni hyvin niin, ettei jatkuvasti tarvitsisi pelätä lisäleikkauksia tai heikennyksiä työehtoihin. Siksi puhun nyt politiikasta työkavereiden kanssa,” Ylisirniö kertoo.

Vaikeudet toimeentulossa ja työelämän heikennykset ovat yhteisiä huolia.

Henkilöstöravintoloissa, kouluissa ja päiväkodeissa sodexolaisten ravintolatyöntekijöiden etuja valvovalle Ylisirniölle matalapalkka-alan kysymykset ovat päivittäisiä. Vaikeudet toimeentulossa ja työelämän heikennykset ovat yhteisiä huolia. Työkaveritkin ovat sitä mieltä, että nykytilanteeseen on saatava muutos.

”Selkeä enemmistö on samoista ilmiöistä huolissaan. Suurin osa on ilmoittanut, että aikoo äänestää vaaleissa, ja lähtenyt mukaan Vapaiden valtakuntaan. Vain muutama on toivonsa menettänyt ja halunnut sulkea korvansa. Heille olen kuitenkin selittänyt, että aion palata vielä asiaan”, Ylisirniö kertoo.

”Pieneltä ihmiseltä ja pienestä palkasta ei voi enää enempää leikata. Palkalla on tultava toimeen. Toivon, että käymäni keskustelut luovat äänestysintoa. Aina se, joka tarjoaa ilmaista ämpäriä, ei ole se, jota kannattaa äänestää. Äänestyspäätöksessä pitää olla skarppina ja tätä viestiä olen vienyt eteenpäin.”

Älä pelkää politiikasta puhumista

Toimipaikoilla kiertäessä Ylisirniö on huomannut, ettei moni työntekijä tiedosta työnantajien keskinäistä yhteistyötä. Työnantajat myös tekevät työtä, jotta saavat tavoitteitaan kansanedustajien asialistalle. Se pitäisi kaikkien työntekijöiden ymmärtää ja siksi on tärkeää, että työntekijätkin pitävät yhtä.

”Ensimmäinen kerta työntekijöitä jututtaessani jännitti. Onneksi oli kuitenkin tuttu työkaveri ja sain harjoitella omaa tyyliäni puhuessani yhteiskunnallisista aiheista. Pääsääntöisesti väki on kuunnellut ja suhtautunut aiheeseen positiivisesti. Olen ollut siitä hiukan itsekin yllättynyt”, Ylisirniö kertoo.

Ylisirniö on huomannut, että varsinkin ne työkaverit, jotka seuraavat uutisia, ymmärtävät nopeasti, kuinka eri asiat lomittuvat toisiinsa ja kuinka esimerkiksi eduskunnassa tehtävät päätökset ja politiikka vaikuttavat työelämään.

”Ikäviä kokemuksia käydyistä keskusteluissa ei ole ollut ja ihmisten kohtaaminen helpottuu koko ajan. Olen löytänyt oman tapani puhua. Aion kevään aikana kiertää kaikki omat toimipaikkani ja värvätä ehdottomasti sukulaisetkin mukaan Vapaiden valtakunta -kampanjaan. Nyt on tärkeää pitää koko ajan ääntä työntekijöiden vapaudesta vaikuttaa sekä eduskuntavaaleista.”

”Vapaus tarkoittaa minulle sitä, ettei tarvitse pelätä oman työpaikkansa puolesta ja, että ammattiliittoon kuuluminen on ok. Haluan, että tämä toteutuu myös vaalien jälkeen”, Ylisirniö päättää.

Suomessa eduskunnalla on valta päättää työelämänkin laeista, ja eduskunnan enemmistöä edustava hallitus on avainasemassa niiden valmistelussa. Siksi eduskuntavaalit ja valitut kansanedustajat vaikuttavat jokaisen pamilaisen elämään.

Niina vinkkaa, kuinka voit olla mukana Vapaiden valtakunnassa

Jos et vielä ole kuullut Vapaiden valtakunnasta: ota selvää!
”Työkavereiden kanssa on helpompi puhua kampanjasta, vaaleista ja työntekijän kannalta oleellisista asioista silloin, kun kampanja on itselle tuttu.”

Lähde rohkeasti jututtamaan työkaveria!
”Vaikka ei tuntisikaan olevansa perehtynyt politiikkaan, niin se ei haittaa. Nyt puhutaan työkavereille, työpaikan asioista, ne limittyvät kaikki toisiinsa valtakunnan politiikan kanssa.”

Vaikka olisi vaikeaa: älä lannistu!
Ensimmäinen kerta on aina vaikein, sen jälkeen helpottaa.  Tapaamistani työntekijöistä jo 75 % on lähtenyt Vapaiden valtakunta -kampanjan tukijaksi.”

Ammattiosasto mukaan rakentamaan Vapaiden valtakuntaa
Omassa ammattiosastossamme kannustamme jäseniä lähtemään mukaan ja aiomme muun muassa lähettää jäsenpostia jokaiselle. ”

www.vapaidenvaltakunta.fi

 

 

 

 

Uusimmat

Suosituimmat