Uutinen - 24.04.2014 klo 09.55

Bangladeshin tehdasturmasta vuosi - korvaukset yhä maksamatta

Rana Plazan tuhoisasta tehdasonnettomuudesta tulee tänään torstaina kuluneeksi tasan vuosi. Kuolleiden omaisille ja onnettomuudessa vammautuneille työntekijöille luvatut korvaukset ovat edelleen maksamatta.

Rana Plazan tuhoisasta tehdasonnettomuudesta tulee tänään torstaina kuluneeksi tasan vuosi.  Huhtikuun 24. päivänä vuonna 2013 Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa tapahtui maan tuhoisin tehdasonnettomuus, joka tappoi 1 138 työntekijää. Lisäksi yli 2 000 työntekijää loukkaantui.

Maksa pois! -kampanja muistuttaa, että kuolleiden omaisille ja onnettomuudessa vammautuneille työntekijöille luvatut korvaukset ovat edelleen maksamatta. Kampanjan on aloittanut Suomen Puhtaat vaatteet -verkosto, johon myös PAM kuuluu. Maksa pois! on osa kansainvälistä Pay Up! -kampanjointia.

- Tukirahaston tarvitsema 40 miljoonan Yhdysvaltain dollarin summa on pikkuraha tässä miljardibisneksessä. Vaateyhtiöille kysymys ei ole niinkään rahasta, vaan siitä, että he myöntävät myös käytännössä korvausvastuunsa uhreille ja omaisille, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin viestintäpäällikkö Jukka Pääkkönen sanoo.

Onnettomuuden jälkeen Bangladeshista tekstiilejä ja vaatteita alihankkivat yritykset sopivat kansainvälisten ammattiliittojen aloitteesta avustus- ja korvausrahaston perustamisesta, koska Bangladeshin sosiaaliturvajärjestelmä ei aiempien kokemusten perusteella uhreja auta. Rahastosta on tarkoitus maksaa korvaukset vammautuneille ja kuolleiden omaisille. Jotta korvauksia päästäisiin maksamaan, rahaston tulisi kerätä 40 miljoonan Yhdysvaltain dollarin pääoma.

Brändeistä, joille Rana Plazan tehdas valmisti vaatteita, vasta alle puolet on julkisesti sitoutunut maksamaan lahjoituksia rahastoon. Ajantasainen lista sitoutuneista yrityksistä löytyy Clean Clothes -kampanjaverkoston sivuilta.

Bangladeshin turma on maailman tuhoisin teollisuusonnettomuus sitten 1984 Intiassa Bhopalissa sattuneen kemiantehtaan räjähdyksen.

Suomalaisyritykset lisäävät avoimuutta

Suomalaiset tavaratalojätit haluavat kertoa yhä avoimemmin tuotteidensa alkuperästä. Laki ei tällä hetkellä edellyttä tuotteen valmistusmaan kertomista.

Stockmannin lisäksi S-ryhmä aikoo lisätä tuotteisiinsa merkinnät niiden valmistusmaasta. S-ryhmä lisää merkintöjä tuotteisiin pakkausuudistusten myötä. Tuotteen valmistusmaa ilmoitetaan tuotepakkauksessa tai hoito-ohjelapussa. Mikäli tuotteessa ei ole tietoa tuotteen valmistusmaasta, selvittää S-ryhmä sen asiakkaan pyynnöstä, yhtiö kertoo. 

Pam-lehti uutisoi helmikuussa, että Stockmannin omien merkkien tuotteissa tulee näkymään jatkossa valmistusmaa. Aiemmin alkuperää ei ole kerrottu kuluttajalle. Stockmannin mukaan "made in"-merkinnät ilmaantuvat tuotteisiin kesän ja syksyn aikana sitä mukaa, kun uusia mallistoja tulee myymälöihin.

Stockmann on edelleen ainoa suomalaisyritys, joka on sitoutunut Bangladeshin tehtaiden palo- ja rakennusturvallisuutta määrätietoisesti parantavaan Accord-projektiin. Myös suomalainen vauvanvaatemerkki Reima kertoi huhtikuussa liittyvänsä mukaan Accord-sopimukseen. 

Lisää aiheesta:

Allekirjoita vetoomus Rana Plazan uhrien puolesta täällä

Reima heräsi tekstiilituotannon todellisuuteen

Vaatevallankumous 24.4. - tempauksen Facebook-sivut

Pam-lehden toimittaja Sini Saaritsa ja AD Janne Hulkkonen tutustuivat helmikuussa Dhakassa vaatetehtaisiin. Juttu on julkaistu Pam-lehdessä 2/2014.