Uutinen - 04.02.2016 klo 10.15

Henkilöstötuottavuuden merkitykseen herätään hiljalleen Suomessakin: "Motivoitunut myyjä myy paremmin"

Henkilöstötuottavuuden merkitykseen herätään hiljalleen Suomessakin:

Vaarantamalla henkilöstön työmotivaatio heikennetään yrityksen tärkeintä tuotannontekijää, sanoo apulaisprofessori Marko Kesti.

Keskustelu säästöistä ja tuottavuudesta on Suomessa yhä liian yksipuolista, sanoo Lapin yliopiston henkilöstötuottavuuden tutkimusjohtaja, apulaisprofessori Marko Kesti.

- Vallalla on kustannussäästäminen, vaikka työehtojen heikentäminen voi nimenomaan tiputtaa työhyvinvointia tuotantotekijänä.

Esimerkiksi maan hallituksen puheet 5 prosentin tuottavuusloikasta eivät Kestin mielestä huomioi riittävästi aineettoman henkilöstöpääoman merkitystä.

- Uhkana on, että vaarantamalla henkilöstön työmotivaatio sekä osaamisen arvostaminen heikennetään yrityksen tärkeintä tuotannontekijää.

Esimerkiksi kaupan alalla tulokset näkyvät todella nopeasti myös viivan alla. Kun ollaan suorassa asiakaskontaktissa, motivoitunut ja tyytyväinen myyjä myös myy ja palvelee paremmin.

- Tässä tulokset näkyvät todella nopeasti myynnin kasvuna. Esimerkiksi teollisuudessa tulokset näkyvät hieman pidemmällä viiveellä, kun suoraa kontaktia asiakkaisiin ei ole.

Kestin mukaan Suomessa yritysjohto ja HR-puoli ovat alkaneet herätä henkilöstötuottavuuden merkitykseen. Viime vuosina on huomattu, etteivät organisaatiorakenteiden muutokset toimi enää tuottavuuden lisäämisessä, eikä työhyvinvointia nähdä enää vain tyky-päiviin liittyvänä asiana. Länsinaapurissa ollaan kuitenkin edellä.

- Ruotsissa on kollektiivisen osallistamisen kulttuuri. Siksi Ruotsilla menee niin paljon meitä paremmin. Pehmeillä asioilla tehdään kovia taloudellisia tuloksia.

Ylätason jalkautusjohtaminen ei tuota samaa tulosta: kun ongelmat syntyvät työn ääressä, siinä ne on myös ratkaistava.

- Jos johto ei ole niistä tietoinen, menetetään tuottavuutta. Yleensä tähän herätään meillä liian myöhään, ja silloin ryhdytään saneerauksiin.

Kesti kuvaa luottamushenkilöitä työpaikan valveutuneiksi mielipidevaikuttajiksi. Siksi he pystyvät erinomaisesti vaikuttamaan työpaikan kehittämiseen ja siihen, että se saa myös johdon huomion.

- Luottamushenkilöt voisivat kyllä olla tässä nykyistä aktiivisempiakin, Kesti huomauttaa.

Lue lisää henkilöstötuottavuudesta ja työpaikan kehittämisestä 5.2. ilmestyvästä PAMplus-lehdestä (linkki lehtiarkistoon täällä).

Kirjoittanut: Annemari Anttila