Uutinen - 17.11.2014 klo 16.38

H&M taipui ottamaan erottamansa työntekijän takaisin

Heilbronnissa Saksassa sijaitseva H&M-myymälä otti pitkän kamppailun jälkeen takaisin töihin erottamansa yritysneuvoston puheenjohtajan. Pitkä kiista meni työtuomioistuimeen asti.

Myymälän työntekijät perustivat viime vuonna monien hankaluuksien jälkeen maan lakien mukaisen yritysneuvoston. Myymälän johto pyrki estämään sen muun muassa puhumalla erikseen yksittäisille työntekijöille sekä kutsui poliisin paikalle poistamaan Verdi-ammattiliiton vaalitarkkailijan. Tämä ei onnistunut, sillä yhtiön koko maan kattava yritysneuvosto puuttui asiaan, ja yhtiön keskusjohto tuki sen kantaa.

Yritysneuvosto valittiin, mutta myymälän johti erotti sen puheenjohtajaksi valitun Aysen (liitto käyttää hänestä uutisoinnissa vain etunimeä). Muodollisesti Aysen työsopimus jätettiin uusimatta, vaikka hänelle oli aiemmin suullisesti luvattu jatkoa työlle H&M:ssä.

Työntekijät äänestivät Aysen kuitenkin uudelleen yritysneuvostoon 70 prosentin ääniosuudella. Hänet valittiin jällen yksimielisesti puheenjohtajaksi.

Verdi käynnisti laajan solidaarisuuskampanjan erotetun puolesta. Liitto korosti, että hyökkäyksiä yritysneuvostojen jäseniä kohtaan ei tule suvaita.

Aysen työtoverit järjestivät omia mielenosoituksia, ja joku kirjoitti myymälän oven eteen ison tekstin Ayse bleibt!, Ayse pysyy! Mielenosoitukset levisivät muuallekin maahan ja lehdistö alkoi kiinnostua tapauksesta. Vetoomuksen Aysen puolesta allekirjoitti nopeasti 2 200 ihmistä.

Heilbronnin myymälän myynti alkoi laskea. Tämä ilmeisesti sai yhtiön johdon taipumaan, ja Ayse kutsuttiin yllättäen keskusteluun myymälän johdon kanssa. Hänelle tarjottiin todistajien läsnäollessa työtä entisin ehdoin. Ayse hyväksyi tarjouksen ja kesken oleva oikeusprosessi soviittiin päätettäväksi.

Aysen solidaarisuuskampanjan verkkosivu (saksaksi): http://teamayse.blogsport.eu/

Kirjoittanut: Heikki Jokinen