Uutinen - 24.09.2013 klo 14.30

Kansanedustaja Myllykoskelta lakialoite nollatuntisopimusten rajoittamiseksi

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) on valmistellut lakialoitteen nollatuntisopimusten väärinkäytön kitkemiseksi. Myös PAM on vaatinut nollatyösopimusten epäkohtien poistamista lakimuutoksilla.

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) on valmistellut lakialoitteen nollatuntisopimusten väärinkäytön kitkemiseksi. Lakialoitteessa esitetään työaikalain muuttamista siten, että alle 18 viikkotyötunnin sisältävä sopimus voitaisiin solmia vain työntekijän omasta tarpeesta. Myös aidosti satunnaisluonteinen työ jäisi lakikirjauksen ulkopuolelle.

Lakialoitteella ei Myllykosken mukaan heikennetä lyhytkestoisten töiden tarjoamista eikä vastaanottamista. Myllykosken mukaan osa-aikatyön nykyistä tarkemmalle rajaamiselle lainsäädännössä on huutava tarve.

- Vastentahtoinen osa-aikatyö ja nollatuntisopimukset aiheuttavat lukuisia ongelmia työntekijöille. Liian vähäisillä työtunneilla ei tule toimeen, ja tarvittaessa työhön kutsuttavan mahdollisuudet suunnitella omaa elämäänsä ovat usein olemattomat, hän toteaa nettisivuillaan.

Myllykosken mukaan säännölliseksi tarkoitetun työn viikkotyöajan säätäminen vähintään 18 tuntiin mahdollistaisi ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tarvittavan työssäoloehdon karttumisen jokaiselta työviikolta. Hänen mukaansa se myös takaisi työntekijälle vähimmäisansiotason, koska tuntisopimuksissa palkkaa maksetaan vain toteutuneilta työtunneilta.

Selvitys nollatyösopimuksista

Myös PAM on vaatinut nollatyösopimusten epäkohtien poistamista lakimuutoksilla. PAMin mielestä keskeisintä olisi varmistaa, että työsopimusta solmittaessa työaika vastaa mahdollisimman paljon todellista toteutuvaa työaikaa. Myöskään työtuntien vähentäminen ei saisi olla yksipuolisesti mahdollista ilman työsopimuslaissa ja yhteistoimintalaissa mainittuja edellytyksiä.

Nollatyösopimuksiin liittyviä kysymyksiä on keväästä asti selvittänyt kolmikantainen työryhmä, johon on palkansaajapuolelta kuulunut SAK:laisten PAMin ja SEL:n edustajien lisäksi STTK ja Akava. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä julkaisi nollatyösopimuksiin liittyvän selvityksen aiemmin syyskuussa.

Kirjoittanut: Annemari Anttila