Uutinen - 29.04.2015 klo 14.13

Laki takaa sunnuntaivapaita Chilessä

Uusi laki takaa Chilessä kaupan työntekijöille vähintään 29 vapaata sunnuntaita vuodessa. Se on seitsemän sunnuntaita enemmän kuin aiemmin. Lisäksi sunnuntaityöstä maksetaan 30 prosentin korotus tuntipalkkaan.

Presidentti Michelle Bacheletin vahvistama laki säätää melko yksityiskohtaisesti kaupan alan työntekijöiden sunnuntaityöstä. Se koskee myös osapäivätoimisia myyjiä.

Kenraali Pinochetin diktatuurin aikana Chilestä tehtiin uusliberalistisen talouspolitiikan laboratorio. Suuri osa työtätekevien suojajärjestelmistä purettiin sekä ammattiliitot murskattiin. Vasta viime vuosina niitä kaikkia on voitu alkaa rakentaa uudelleen.

Vuoden alussa presidentti Bachelet lähetti parlamentille esityksen uudeksi työlainsäädännöksi. Se antaa ammattiliitoille oikeuden solmia työehtosopimuksia ja takaa  järjestäytymisen vapauden. Sopiminen työajoista, ylityöstä ja tauoista ei aiemmin ollut sallittua; jatkossa on.

Lakiesitys laajentaa liittojen oikeutta saada tietoja henkilöstökuluista, yrityksen taloudesta sekä naisten ja miesten palkkaeroista. Naisten on oltava edustettuina neuvotteluissa. Rikkureiden käyttö lakkotilanteissa kielletään.

Nyt säädetty laki kaupan alan työntekijöiden oikeudesta sunnuntaivapaisiin ja korotettuun palkkaan sunnuntaisin on osa tätä muutosta.

Ammattiliitot olivat mukana lain kolmikantaisessa valmistelussa ja tervehtivät ilolla lakia. Kaupan ja palvelualan liitto Conatracops pitää lakia suurena askeleena eteenpäin.

Työministeriön johtaja Christian Melis sanoo lain edellyttävän työehtosopimusta, jotta sitä voidaan käytännössä soveltaa. Hän korosti, että liitot seuraavat lain toteuttamista ja antavat työntekijöille mahdollisuuden kertoa milloin lakia ei ole noudatettu.

Näin laki vahvistaa siirtymistä sanelemisesta sopimisen kulttuuriin ja ammattiliittojen asemaa työntekijöiden edustajina.

Kirjoittanut: Heikki Jokinen