Uutinen - 18.11.2015 klo 14.32

PAMin valtuuston päätöslausuma: Stop hallituksen toimille

PAMin valtuusto vaatii, että hallituksen on laadittava viivyttelemättä tasa-arvo-ohjelma ja tehtävä sukupuolivaikutusten arvioinnit osana lainsäädäntötyötä ennen kuin hallituksen esityksiä viedään eteenpäin. PAMin valtuusto kokoontui 17.-18.11. Hattulassa

Pääministeri Juha Sipilän johtaman hallituksen toimintatavat ja pienipalkkaisten kukkarolla norkoilu saavat täystyrmäyksen PAMin valtuustolta. Hallituksen toimet syventävät vastakkainasettelua osapuolten välillä. Vuosikymmeniä Suomea on pitänyt pystyssä kolmikantainen valmistelu ja luottamukseen perustuva sopiminen, joka on osaltaan taannut yhteiskuntarauhan. Maan hallitus on päättänyt kuitenkin ottaa käyttöön eri pelisäännöt, sanellen ja pakkolaeilla uhkaillen he toteuttavat Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tavoitteita – jopa laajemmin työehtosopimusheikennyksin kuin työnantajat ymmärsivät pyytää.

Heikennykset päivähoito-oikeuteen, lääkekorvauksiin, sairausajan korvauksiin sekä tavoitteet, joilla lisätään pätkätöitä matalapalkka-aloille osuvat kipeimmin pienipalkkaisiin naisiin. PAMin valtuusto vaatii, että hallituksen on laadittava viivyttelemättä tasa-arvo-ohjelma ja tehtävä sukupuolivaikutusten arvioinnit osana lainsäädäntötyötä ennen kuin hallituksen esityksiä viedään eteenpäin.

Maan hallituksen toimet ovat toimineet työntekijöiden herättäjinä. PAMiin on kuluneen syksyn aikana liittynyt ennätysmäärä jäseniä, syyskuussa jopa yli 4 000. Poliittisesti epävarmassa toimintaympäristössä ja työpaikoilla lisääntyvän pelolla johtamisen ilmapiirissä on selkeä tilaus kokoavalle voimalle, jollainen PAM yhä selkeämmin haluaa olla.

On asioita, joista ei edes neuvotella

Järjestäytymisvapaus ja lakko-oikeus ovat vapaan demokratian tunnusmerkkejä sekä ihmisten perusoikeuksia. ILOn sopimuksia myöten on haluttu varmistaa työntekijöiden järjestäytymisoikeus. Keskeinen osa järjestäytymisvapautta on oikeus liittyä yhteen ja solmia kollektiivisia työehtosopimuksia.

Työehtosopimusten yleissitovuudesta ei neuvotella. Paikallisella sopimisella voidaan parhaassa tapauksessa saavuttaa tuloksia, joissa sekä työnantaja että työntekijät voittavat. Työehtosopimusten vähimmäispalkkaehtojen täytyy toteutua myös jatkossa, eikä paikallinen sopiminen saa johtaa työehtojen dumppaukseen. Paikallinen sopiminen edellyttää luottamusta ja tasavahvoja neuvotteluosapuolia.

Posti Oy:n työntekijät joutuivat valitettavasti toimimaan koekaniineina yrityksissä murtaa laillista lakko-oikeutta. Yrityksiä eivät kuitenkaan niiden omatkaan sopimukset ja sitoumukset velvoita, kun tavoitteena on teettää lakon alainen työ niin halvalla kuin mahdollista. Posti taipui ay-liikkeen painostustoimien alla ja luopui aikeistaan käyttää SOL Henkilöstöpalveluiden vuokratyövoimaa. PAM on edelleen valmis tukemaan tarvittavin toimin PAU:a.

Uusi keskusjärjestö syntyy tarpeesta

Alkuvuodesta aloitettu Uuden keskusjärjestön valmisteluprosessi etenee aikataulussa ja liittojen asettamia tavoitteita kohti. PAMin valtuusto alleviivaa hankkeen tärkeyttä ja korostaa, että tavoitteena on demokraattinen, vaikutusvaltainen, radikaalimpi sekä joustava ja ketterä keskusjärjestö, joka toimii vastavoimana EK:lle. Uudelle keskusjärjestölle, tiiviimmälle yhteistyölle yli liittorajojen ja vaikuttavammalle aluetoiminnalle on tilausta sekä kannatusta. PAMin valtuusto kannustaa jäsenistöä aktiivisuuteen UK-hankkeen aluetilaisuuksien osalta ja edellyttää, että PAMin hallitus pitää valtuustoa ajan tasalla hankkeen etenemisen osalta.