Uutinen - 15.05.2013 klo 16.15

Stockmann mukaan Bangladeshin turvallisuussopimukseen

Stockmann on lähtenyt ensimmäisenä suomalaisyrityksenä mukaan Bangladeshin turvallisuussopimukseen.

Stockmann-konserni on sitoutunut ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä Bangladeshin turvallisuussopimukseen. Myös konserniin kuuluvat Lindex- ja Seppälä -vaateliikkeet ovat mukana sopimuksessa.

Asiasta ovat uutisoineet esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Yle Uutiset.

Sopimus sisältää muun muassa riippumattoman tahon tehtaisiin tekemät turvallisuustarkastukset, pakolliset korjaukset sekä ammattiliittojen pääsyn tehtaisiin.

PAM toivoo, että kaikki bangladeshilaisia vaatteita myyvät suomalaisyritykset lähtevät mukaan sopimukseen. Suomalaisille ommellaan Bangladeshissa muun muassa alusvaatteita, neuleita ja t-paitoja. Vuonna 2011 tekstiilituonti Bangladeshista ylsi yli 100 miljoonaan euroon.

Kansainvälisistä yrityksistä sopimukseen ovat sitoutuneet esimerkiksi H&M, Benetton, Tesco ja Inditex.

Yrityksen on allekirjoitettava turvallisuussopimus keskiviikkoon 15.5. mennessä, jos se haluaa mukaan sopimuksen soveltamisneuvotteluihin. Sitoutuminen määräaikaan mennessä tuo yritykselle myös paljon positiivista näkyvyyttä. Yritykset voivat kuitenkin allekirjoittaa sopimuksen myös määräajan jälkeen, Palvelualojen maailmanliitto UNI kertoo.

Tehdasrakennuksen romahtaminen Bangladeshissa vaati huhtikuussa yli tuhannen ihmisen hengen.

Kirjoittanut: Annemari Anttila