Uutinen - 17.06.2013 klo 08.00

Tänään vietetään Kansainvälistä Siivoojien oikeuksien päivää

Kansainvälistä Siivoojien oikeuksien päivää vietetään Suomessa tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Päivän tarkoitus on muistuttaa siivoojien oikeuksista ja heidän työnsä tärkeydestä. Palvelualojen ammattiliitto PAM osallistuu tapahtumaan jakamalla kukkia Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Kansainvälistä Siivoojien oikeuksien päivää vietetään Suomessa tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Päivän tarkoitus on muistuttaa siivoojien oikeuksista ja heidän työnsä tärkeydestä. Palvelualojen ammattiliitto PAM osallistuu tapahtumaan jakamalla kukkia Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Siivoojan työ on muuttunut entistä rankemmaksi koventuneen kilpailutuksen ja kiristyneen työtahdin seurauksena. Useissa Euroopan maissa siivoojat elävät köyhyysrajan alapuolella: heille tarjotaan vain vähän työtunteja, eikä palkka riitä kattamaan edes välttämättömiä elinkustannuksia.

Kansainvälistä Siivoojien oikeuksien päivää vietetään tänään maanantaina 17. kesäkuuta. Päivän tarkoitus on muistuttaa siivoojien oikeuksista ja heidän työnsä tärkeydestä. Ammattiliittojen aktiivit ympäri maailmaa viettävät päivää kampanjoimalla lentokentillä ja rautatieasemilla oikeudenmukaisuuden ja siivousalan arvostuksen puolesta.

PAM jakaa Siivoojien oikeuksien päivänä punaisia paperikukkasia matkustajille Helsinki-Vantaan lentokentällä. Tarkoituksena on, että matkustajat antaisivat määränpäässään kukat siivoojalle. Kukissa on englanninkielinen viesti, jossa siivoojaa onnitellaan päivän kunniaksi ja kerrotaan, että hän tekee arvokasta työtä.

PAM jakaa kukkia Helsinki-Vantaan lentokentällä 17.6. kello 8.00-10.00. Tempaus käynnistyy terminaali 2:n aulasta.

Kansainvälinen Siivoojien oikeuksien päivä (International Justice Day for Cleaners) järjestettiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1990. Päivä on Kansainvälisen palvelualojen ammattiliitto UNI:n liittojen organisoima. Siivoojien oikeuksia päivää vietetään monien Euroopan maiden lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa, Intiassa, Brasiliassa ja Australiassa. Suomi osallistuu tapahtumaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Kansainvälisen Siivoojien oikeuksien päivän Facebook-sivut:
https://www.facebook.com/InternationalJusticeDayForCleaners1762013

Kirjoittanut: Annemari Anttila