Uutinen - 24.04.2014 klo 11.00

Tee aina kirjallinen sopimus - myös kesätöistä

Kevään 2014 harmaan talouden tiedotuskampanjassa muistutetaan työntekijöiden oikeuksista sekä pimeään työhön liittyvistä riskeistä. Kohderyhmänä ovat työelämään siirtymässä olevat nuoret ja etenkin kesätyöntekijät.

Kevään 2014 harmaan talouden tiedotuskampanjassa muistutetaan työntekijöiden oikeuksista sekä pimeään työhön liittyvistä riskeistä. Kohderyhmänä ovat työelämään siirtymässä olevat nuoret ja etenkin kesätyöntekijät.

- Lyhyestäkin työsuhteesta on aina hyvä tehdä kirjallinen työsopimus. Se on oikeudenmukaisen palkkauksen ja työehtojen perusta. Työnantaja, joka ei huolehdi lakisääteisistä velvollisuuksistaan, ei todennäköisesti huolehdi työturvallisuudestakaan lain edellyttämällä tavalla, sanoo poliisitarkastaja Antti Simanainen.

Kampanja on osa hallituksen harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan tehostamisohjelmaa. Kevään kampanja on jatkoa vuosittaiselle harmaan talouden tiedotuskampanjalle, joka aloitettiin vuonna 2012.

Kesätyöntekijöiden oikeudet tapetilla joka vuosi

- Pimeästä työstä palkka maksetaan usein käteisenä. On hyvä muistaa, että Suomessa palkka on maksettava pankkitilille. Jokainen voi tarkistaa veroilmoituksestaan, että palkasta on työnantajan toimesta maksettu lakisääteiset maksut, Simanainen toteaa.

Harmaa talous - musta tulevaisuus -kampanjassa viranomaiset ja sidosryhmät työskentelevät yhdessä elinkeinoelämän ja ammattijärjestöjen edustajien kanssa harmaan talouden torjumiseksi työelämässä. Järjestöillä on tärkeä asema työntekijöiden oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Erityisesti kesätyöntekijöiden oikeudet nousevat esille joka vuosi.

Kampanjassa on Palvelualojen ammattiliitto PAMin lisäksi mukana useita ministeriöitä, julkishallinnon organisaatioita sekä työntekijä- ja työnantajaliittoja. Kampanjan toteutuksesta vastaa Poliisihallitus.

Lue lisää aiheesta kampanjan verkkosivuilta www.mustatulevaisuus.fi

Katso tietoisku työturvallisuudesta Youtubesta